Ajatuspaja Toivon uutena toiminnanjohtajana on aloittanut Raine Tiessalo. Tiessalo on tehnyt monipuolisen uran journalismin, viestinnän ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen aloilla. Kokoomuksen viestintä- ja yhteyspäällikkönä vuodesta 2023 toiminut Tiessalo seuraa tehtävässä Sini Ruohosta, joka siirtyi kesäkuussa Turun apulaispormestariksi.
Toivon päätehtävänä on tuottaa tutkimuspohjaista tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi ja herättää ratkaisukeskeistä julkista keskustelua Suomen menestyksen kannalta tärkeistä teemoista.
“Ajatuspajan tulee olla päivänpolitiikkaa edellä ja tuoda tutkitut faktat ja kriittisetkin näkökulmat mielipiteenmuodostuksen tueksi. Näin vahvistamme myös kokoomuksen tulevaisuuden ohjelmatyötä”, Toivoa hallinnoivan Kansallisen kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä sanoo.
“Tiessalon monipuolinen kokemus journalismista, viestinnästä ja vaikuttamisesta ovat juuri sitä, mitä tarvitsemme.”
Toimittajana Tiessalo on toiminut muun muassa Ylen kirjeenvaihtajana Pariisissa, kansainvälisten uutistoimistojen Bloomberg Newsin ja AFP:n kirjeenvaihtajana Helsingissä ja mediayrittäjänä MustReadissa. Tiessalo on kirjoittanut taloutta ja yhteiskuntaa käsitteleviä raportteja Elinkeinoelämän valtuuskunnalle ja vastannut Perheyritysten liiton viestinnästä ja vaikuttamisesta.