Kyselyraportti 2/2023: Talous
Ajatuspaja Toivo selvitti, kuinka huolissaan suomalaiset ovat valtionvelan kasvusta ja kuinka voimakkaasti he toivovat sitä hillittävän. Huoli valtion velkaantumisesta on kyselyn tulosten perusteella laajaa. Kaikkiaan 78 prosenttia on vähintään jonkin verran huolissaan Suomen valtionvelan kasvusta.  Suomalaisten keskuudessa näyttää olevan varsin laaja yhteisymmärrys tarpeesta vähentää valtion menoja. Valtion menojen vähentämistä ainakin jonkin verran kannattaa enemmistö vasemmistolaisistakin.
Selvitykset
Kyselyraportti 1/2023: Suomalaiset pitävät tärkeänä puolueiden kykyä tehdä yhteistyötä
Kaikista vastaajista 77 prosenttia on vähintään jokseenkin samaa mieltä esitetystä väitteestä: ”Mielestäni on tärkeää, että puolueet ovat valmiita asiapohjalta keskustelemaan hallitukseen osallistumisesta eivätkä sulje etukäteen pois mahdollisia yhteistyön suuntia.”
Selvitykset
Omatiimimallilla vahvuutta perusterveydenhuoltoon
Omatiimimallissa moniammatilliset tiimit hoitavat asiakassuhteen kokonaisvaltaisesti ja paljon palveluja tarvitsevalle voitaisiin nimetä omalääkäri ja/tai omahoitaja. Kokoomuksen eduskuntaryhmän ja Ajatuspaja Toivon yhteisessä julkaisussa ehdotetaan omatiimimallin selvittämistä sote-palveluissa. Kirjoittajina mm. lääketieteen tohtori, kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho ja Lääkäriliiton entinen toiminnanjohtaja, erikoislääkäri Kati Myllymäki.
Selvitykset
Kyselyraportti 3/2022: Energiasta tuskin tulee vaalien alla poliittista kiistaa – eri puolueiden kannattajat samanmielisiä ydinvoimasta ja venäläisestä tuontienergiasta
Energiakysymykset eivät aiheuta suurta erimielisyyttä suomalaisten keskuudessa, vaan kansalaiset näyttävät olevan varsin huolissaan energiakustannusten noususta riippumatta siitä, mikä on heidän puoluekantansa. Myös ydinvoiman lisäämiseen enemmistö suhtautuu myönteisesti puoluekannasta riippumatta.
Selvitykset
Suhtautuminen tutkimuskysymykseen puoluekannatuksen mukaan
Yli 4000 vastaajan kysely: Hallitus on epäonnistunut vanhuspalveluiden kriisin ratkaisemisessa
Suomalaisista 70 prosenttia oli Ajatuspaja Toivon tuoreessa kyselyssä sitä mieltä, että hallitus on epäonnistunut vanhuspalveluiden kriisin ratkaisemisessa. Näin ajatellaan erityisesti pieni- ja keskituloisten keskuudessa.
Selvitykset
Finland’s path to NATO membership
The spring of 2022 became a turning point in the Finnish defense and security policy. To accelerate the essential and topical NATO debate, this book provides insight into the stages of the application process as well as the pros and cons of potential membership.
Selvitykset
Suomen NATO-kevät 2022
Keväästä 2022 tuli käännekohta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Tärkeää ja ajankohtaista Nato-keskustelua vauhdittamaan tässä teoksessa avataan hakuprosessin vaiheita sekä mahdollisuuden jäsenyyden hyötyjä ja haittoja.
Selvitykset
Katsomosta kentälle – maahanmuuttaneet mukaan politiikkaan
Vuonna 2040 Suomessa asuu jo lähes 900 000 vieraskielistä ja heidän osuutensa koko maan väestöstä on ennustettu kaksinkertaistuvan noin 16 prosenttiin. Ilmiö vaikuttaa moneen yhteiskunnalliseen seikkaan – ja varsin paljon myös politiikkaan.
Selvitykset Vanhempaa tuotantoa
Suomen Nato-kevät 2022: julkistus 29.4.2022
Keväästä 2022 tuli käännekohta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Tärkeää ja ajankohtaista Nato-keskustelua vauhdittamaan tässä teoksessa avataan hakuprosessin vaiheita sekä mahdollisen jäsenyyden hyötyjä ja haittoja. Kerromme, mikä on Nato organisaationa ja kuinka jäsenyys muuttaisi Suomen, Itämeren alueen ja koko EU:n turvallisuusstrategiaa.
Selvitykset
Aluevaalit 2022 – puolueiden menestys ikäluokittain
Selvityksessä analysoidaan Suomen ensimmäisten aluevaalien ehdokasasettelua ja tuloksia. Vertailussa puolueiden kannatusrakenteet huomioiden ikä- ja sukupuolijakaumat. Selvityksessä tarkastellaan myös hyvinvointilaueiden välisiä eroja ikäluokittain.
Selvitykset