Kyselyraportti 1/2024: Puolueiden kannatusrakenteet näkyivät presidentinvaalien ehdokasvalinnoissa
Suomalaisten jakautuminen äänestysvalinnoissaan näyttää toteutuvan kaikissa vaaleissa ja vieläpä hyvin samansuuntaisesti. Äänestystuloksissa, kuten myös puolueiden ehdokasasettelussa yhteiskunnallinen jakolinja piirtyy naisten ja miesten välille. Ilmiö on huolestuttava ja niiden puolueiden, jotka tavoittelevat yleispuolueen asemaa, tulisi omassa toiminnassaan kiinnittää asiaan huomiota.
Selvitykset Vaalianalyysit
Kysely: Suomalaiset erittäin myötämielisiä Ukrainan tukemiseen
Valtaosa suomalaisista olisi valmis lisäämään EU-maiden ja Pohjoismaiden välistä yhteistyötä Ukrainan tukemiseksi. Myös Venäjää avustavien maiden sanktiointia ja painostusta tulisi kyselyn mukaan lisätä. Niin ikään selkeä enemmistö ajattelee, että Ukrainalla on täysi oikeus iskeä venäläisiin sotilaskohteisiin myös Venäjän alueella. Tiedot selviävät Ajatuspaja Toivon teettämästä kyselystä.
Selvitykset
Suomi Euroopan unionissa – Mitä seuraavaksi?
Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tulee pian kuluneeksi 30 vuotta. Miltä näyttää EU-Suomen tulevaisuus ja mihin asioihin tulisi vaikuttaa?Teoksessa eri alojen tutkijat ja  asiantuntijat esittävät näkemyksensä EU-Suomen kannalta keskeisistä kysymyksistä vihreästä siirtymästä työvoimapulaan ja turvallisuusympäristön muutoksesta oikeistopopulismin vahvistumiseen.
Selvitykset
Kyselyraportti 4/2023: Yli puolet suomalaisista kokee lisätyön tekemisen kannattamattomaksi verotuksen vuoksi
Suomalaisten ylivoimainen enemmistö (86 %) ajattelee, että ahkeroinnista ja itsensä kehittämisestä saatava taloudellinen hyöty kuuluu ensisijaisesti ihmisen omaan käyttöön.
Selvitykset
Puolueiden kannatusrakenne eduskuntavaaleissa 2023
Selvityksessä analysoidaan valtakunnallisesti ja vaalipiirikohtaisesti suurimpien puolueiden ehdokasasettelua, vaalituloksia ja valittua kansanedustajia. Miten sukupuolijakaumat eroavat puolueissa ja miten eri ikäryhmien ehdokkaat pärjäsivät ehdokasasettelussa ja äänestystuloksissa?
Selvitykset
Uutta energiaa – ratkaisuja kriisiin ja näkemyksiä pidemmälle tulevaisuuteen
Energiamarkkinat ovat valtavassa murroksessa ja Suomella on mahdollisuus tehdä päästöttömästä energiasta vientituote. Miten se onnistuu? Tässä julkaisussa maan parhaimmat asiantuntijat kertovat näkemyksensä lyhyemmällä perspektiivillä akuutin energiakriisin selättämiseksi sekä pidemmän aikavälin ratkaisuja energiatuotantoon, markkinamekanismeihin ja päätöksentekoon liittyen.
Selvitykset
Kyselyraportti 3/2023: Taktinen äänestäminen eduskuntavaaleissa
Tässä selvityksessä tarkastellaan, kuinka paljon taktista äänestämistä oli eri puolueiden kannattajien joukossa ja eri ikäryhmissä. Kantar TNS:n kyselyyn kerättiin yli 2500 vastaaja ja se toteutettiin huhtikuun toisella viikolla.  Vastaajilta tiedusteltiin, äänestivätkö he puoluetta, joka vastasi ensisijaisesti omia näkemyksiä vai valitsivatko he toissijaisen puolueen pyrkimyksenä vaikuttaa hallituspohjaan joko tiettyä pohjaa edistäen tai tiettyä pohjaa estäen. Vastausvaihtoehtona oli myös toissijaisen puolueen äänestäminen muusta syystä.
Selvitykset
Kaupungistuminen megatrendinä vai sosiaalisesti kestävä Suomi
Selvityksessä tarkastellaan, miten kuuden suurimman kaupungin hallitusohjelmatavoitteet ovat toteutuneet Rinteen-Marinin hallituksen vuonna 2019 aloittaneen hallituksen ohjelmassa. Miten kaupungit näkevät oman roolinsa ja tehtävänsä Suomessa? Miten hallitus näkee kaupunkien roolin? Mitä hallitusohjelmatavoitteet kertovat kaupunkien käsityksestä edunvalvonnasta – ovatko ne perinteistä siltarumpupolitiikkaa vai luodaanko niissä kuvaa kaupungeista edelläkävijöinä, kansainvälisinä toimijoina tai kokoaan suurempina yhteisen hyvän tuojina ja luojina?
Selvitykset
Dataa ehdokasasettelusta – kuuden suurimman eduskuntapuolueen ehdokasasettelu koko maassa ja 12 vaalipiirissä vuoden 2023 eduskuntavaaleissa
Eduskuntavaaleissa 2023 ehdolla on yhteensä 2424 ehdokasta 35 ehdokaslistalta. Tässä selvityksessä keskitymme kuuteen suurimpaan eduskuntapuolueeseen, joita ovat sosiaalidemokraatit, perussuomalaiset, kokoomus, keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto. Näillä puolueilla ehdokkaita 1 285, mikä on yli puolet kaikista ehdokkaista.
Selvitykset
Kyselyraportti 2/2023: Talous
Ajatuspaja Toivo selvitti, kuinka huolissaan suomalaiset ovat valtionvelan kasvusta ja kuinka voimakkaasti he toivovat sitä hillittävän. Huoli valtion velkaantumisesta on kyselyn tulosten perusteella laajaa. Kaikkiaan 78 prosenttia on vähintään jonkin verran huolissaan Suomen valtionvelan kasvusta.  Suomalaisten keskuudessa näyttää olevan varsin laaja yhteisymmärrys tarpeesta vähentää valtion menoja. Valtion menojen vähentämistä ainakin jonkin verran kannattaa enemmistö vasemmistolaisistakin.
Selvitykset