Kyselytutkimuksissa suomalaiset kääntyivät heti Ukrainan sodan alkaessa selkeästi Nato-jäsenyyden kannalle. Eduskunnassa sen sijaan perustelut Nato-jäsenyydelle eivät olleet niin yhdenmukaisia, vaikka lopulta selvällä enemmistöllä liittoumaan haettiinkin. Useille kansanedustajille yhtäkkinen mielipiteen muutos Nato-jäsenyyttä kohtaan vaati perusteluja, ja tämän seurauksena keskusteluista voidaan erottaa useampia puhujatyyppejä. Puhujatyypit perustelevat kukin eri tavoin jäsenyyden hakemista tai sen vastustamista. Keskusteluissa puhujatyyppejä erottaa toisistaan erityisesti näkemykset turvallisuustilanteesta, ja sen tuomista riskeistä.

Populismi onnistuu herättämään tunteita. On todellakin todettava, että populistit osaavat vetää oikeista naruista saadakseen ihmiset ihastumaan – tai vaihtoehtoisesti vihastumaan itseään kohtaan. Populistinen retoriikka, viestintä ja narratiivi, jolla oma asia myydään ihmisille ja muutetaan ääniksi uurnilla, on hyvin tunteisiin vetoavaa. Kuitenkaan pelkästään tunteisiin, kuten mielipahaan, vetoaminen ei mielestäni selitä populistisen radikaalioikeiston viehätystä; taustalla on pidempiaikainen kehityskulku.

Keitä poliitikot todellisuudessa edustavat? Poliitikkojen edustuskäsitykset ja -roolit ovat tutkittuja erityisesti kansallisella tasolla, mutta alueellinen taso on jäänyt tutkimusta vaille. Uusi hallinnon taso ja uudenlainen mahdollisuus toimia poliittisena edustajana selkeästi sote-kysymyksiin rajatulla  päätöksenteon areenalla avaa ovet tutkia poliittista edustusta uudessa valossa.

Nykyhallitus on osoittanut puolessa vuodessa toimintakykynsä. Kokoomuksen, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja RKP:n enemmistökoalitio on todennäköisesti ainoa riittävän kova vastus ay-liikkeelle. Suomalaista demokratiaa, hallitusmallia ja poliittista kulttuuria kannattaa kuitenkin tarkastella hyvän sään aikana. Ja ehkä juuri silloin.

Vuosi 2024 ja tulevat vaalit Euroopassa näyttävät kasvaako populistisen radikaalioikeiston kannatus tasaisesti yhä korkeammalle, kuten historiallisesti on havaittavissa vai onko nähtävissä jopa europarlamenttitason ”jytky”, joka muuttaa Euroopan unionin suuntaa radikaalisti oikeistolaisempaan asentoon.

Ajatuspaja Toivo ja WMCES julkaisevat kokoomateoksen, jossa eri alojen asiantuntijat esittävät näkemyksensä EU-Suomen kannalta keskeisistä kysymyksistä vihreästä siirtymästä työvoimapulaan ja turvallisuusympäristön muutoksesta oikeistopopulismin vahvistumiseen. 

Pääministeri Kaja Kallasen kanssa käydyssä vapaamuotoisessa keskustelussa tarkasteltiin Suomen ja Viron yhteistyötä nyt, kun molemmat ovat Naton jäsenmaita. Keskustelussa keskityttiin Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksiin Eurooppaan laajemmin.

Yhteisissä keskusteluissa esiin nousivat myös EU-politiikka, Viron asevelvollisuus ja sen mahdollinen laajentaminen ja Ukrainan ja Venäjän tulevat sotatoimet, lännen tukitoimet ja sodan tulevaisuus. Keskustelun jälkeen Terras piti esittelykierroksen Riigikogussa ja esitteli muun muassa istuntosalin. Tapaamisten välillä ryhmässä keskusteltiin jokaisen tapaamisen annista: mielenkiintoista keskusteluista, arvioista, näkökulmista ja Suomen ja Viron keskustelukulttuurin eroavaisuuksista.

Jos esimerkiksi perussuomalaisia halutaan kohdentaa oikeistopopulistiseen perheeseen, on myönnettävä se, että se on tehnyt jotain oikein saavuttaessaan nykyisen asemansa suurine äänimäärineen. Kaiken kaikkiaan poliittisessa keskustelussa olisi päästävä tilanteeseen, jossa tunnustetaan tosiasiat ja mietitään, mitä valtavirtapuolueet ovat jättäneet huomioimatta, kun edellä mainittu ilmiö on realisoitunut.