GRADUPAJA: Millainen on keskimääräinen 2010-luvun erityisavustaja ja onko profiili on muuttunut vuosien saatossa?

 

Tässä blogitekstissä esittelen ensimmäisiä graduni osatuloksia. Kuten edellisestä gradupajan tekstistäni voi lukea, tutkin pro gradussani Suomessa 2010-luvulla ministereiden erityisavustajana toimineita henkilöitä. Kyselytutkimuksen avulla olen selvittänyt mm. keitä he ovat, mistä he tulevat ja minne he menevät tehtävässä toimimisen jälkeen. Kyselytutkimus oli kokonaisotanta, ja sen vastausprosentti oli 61. Olen myös verrannut saamiani tuloksia 90-luvulla samasta aiheesta tehtyihin suomalaistutkimuksiin ja sekä tehnyt vertailua erityisavustajien profiileista puolueittain. Erityisavustajan profiililla viittaan tyypillisiin taustamuuttujiin kuten sukupuoli, ikä, koulutus tai poliittinen aktiivisuus. Tein myös teemahaastattelut 2010-luvulla erityisavustajana toimineille, mutta näiden tuloksia käyn läpi vasta seuraavassa blogitekstissäni.

 

Erityisavustaja on keskimäärin 33–34 -vuotias mies, jolla on valtiotieteellinen koulutus

 

Hypoteesinani oli, että erityisavustajan profiili ei ole edellisiltä tutkimuskerroilta paljoa muuttunut ja että edelleen avustajat ovat yleensä akateemisia nuoria aikuisia. Arvioin, että sukupuolten tasa-arvo saattaisi toteutua nykypäivänä paremmin ja että uutena ilmiönä erityisavustajat siirtyisivät melko usein vaikuttajaviestinnän tehtäviin erityisavustajapestin jälkeen. Hypoteesit pitivät monelta osin paikkaansa. Erityisavustajan profiili oli rekrytoitumisiän ja yleisimmän tutkintonimikkeen osalta jopa hieman yllättäen täsmälleen sama, kuin Westerlundin (1990) ja Mickelssonin (1997) tutkimuksissa.

Erityisavustaja on edelleen tyypillisesti 33–34 -vuotias mies, jolla on valtiotieteellinen koulutus. Sukupuolten tasa-arvo näyttäisi toteutuvan tänä päivänä paremmin, mutta edelleen erityisavustaja on selvästi useammin mies kuin nainen. Aikaisemmissa tutkimuksissa naisia suomalaisista erityisavustajista oli noin 15-20 prosenttia ja nyt 2010-luvulla naisia erityisavustajista on noin 40 %. 2010-luvun erityisavustajista ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita oli 72 % ja yleisimmät tutkintonimikkeet olivat VTM (24 %), OTM (11%) ja FM (9%). Naiset olivat hieman koulutetumpia, sillä heistä 82 % oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon ja monet vieläpä tuplatutkintoja. 2010-luvun erityisavustajien yleisimmät tutkinnot tieteenalan tai koulutusalan mukaan jaoteltuna näkee tarkemmin Kuviosta 1.

 

Kuvio 1. 2010-luvun erityisavustajien koulutustaustat.

 

Politiikka ammattimaistuu ja erityisavustajat rekrytoidaan yhä useammin puoluekoneistosta

 

Ilkka Ruostetsaari on tutkinut politiikan professionalisoitumista ja poliittisen luokan muotoutumista Suomessa. Poliitikkojen professionalisoitumisesta on johtunut koko poliittisen toiminnan ammattimaistuminen. Poliittisen järjestelmän professionalisoitumista voidaan mitata strukturoituneiden uramallien sekä puoluetyöhön, kampanjarahoitukseen ja poliittisten instituutioiden toimintaan käytetyn ajan osuudella. Toinen indikaattori ammattimaistumiselle on poliittisten virkojen kumuloituminen samoille henkilöille poliittisissa instituutioissa, hallintokoneistossa, puoluejärjestelmässä ja eturyhmissä (Ruostetsaari 1998, 7–9). Yleisin erityisavustajien rekrytointikanava on edelleen puoluekoneisto, johon lasken mm. puoluetoimistolla, eduskuntaryhmän kansliassa, eduskunta-avustajina tai puolueiden jäsenliitoissa aikaisemmin työskennelleet. 90-luvun tutkimuksissa puoluekoneiston kautta rekrytoitiin 24–27 % erityisavustajista. Nyt 2010-luvulla tämä reitti on edelleen yleisin ja sen merkitys on jopa selvästi kasvanut. Tutkimuksessani 39 % erityisavustajista ilmoitti tulleensa erityisavustajan tehtävään puoluekoneiston kautta.

 

Tutkin myös erityisavustajan tehtävässä viipymisen pituuksia ja seuraavaa tehtävää erityisavustajapestin jälkeen. Politiikan ammattimaistumisen puolesta puhuu se, että havaintojeni perusteella erityisavustajan tehtävässä toimimisen kesto on keskimäärin lähes kaksinkertaistunut 90-luvulta. Erityisavustajan tehtävässä saatetaan toimia useampi vaalikausi ja yksittäisillä henkilöillä uran pituus saattoi olla jopa yli kymmenen vuotta. Urat rakentuvat myös yhä useammin niin, että tehtävään tullaan puolueaktiivisuuden ja puolueorganisaatiossa työskentelemisen kautta. Erityisavustajat eivät välttämättä ole vain käymässä politiikan töissä, vaan he yhä useammin jatkavat erityisavustajatehtävän jälkeen työskentelyä puolueille muodossa tai toisessa. 2010-luvun erityisavustajista 16 % palasi työskentelemään puolueorganisaatiolle erityisavustajapestin päättymisen jälkeen. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin osalta tulokset jakautuivat melko tasaisesti. Vaikuttajaviestinnän pariin päätyi heti tehtävänsä jälkeen 8 % erityisavustajista.

 

Kokoomuksella nuorimmat, keskustalla koulutetuimmat, perussuomalaisilla / sinisellä tulevaisuudella miesvaltaisinta, SDP:ssä puolueaktiivit ja pienpuolueissa kirjavampaa

 

Puolueiden väliltä ei löydetty monestakaan tutkimuskysymyksestä tilastollisesti merkitseviä eroja. Joitain selkeitä tuloksia kuitenkin löytyi, joista osa oli myös samoja kuin Mickelsson ja Westerlund olivat aiemmissa tutkimuksissa huomanneet. Kokoomuksessa 2010-luvulla silmiinpistävää on erityisavustajien rekrytoiminen muita puolueita nuorempina (20-29-vuotiaana) ja muita useammin puoluekoneistosta. Kokoomus on ”kasvattanut” ihmisiä erityisavustajan tehtävään myös muita useammin omien opiskelija- ja nuorisojärjestöjensä kautta. Kokoomusavustajista huomattavalla osalla (77 %:lla) oli taustaa puolueen nuoriso- tai opiskelijajärjestössä aktiivisesti toimimisesta.

 

Keskustan erityisavustajajoukko on hyvin koulutettua, sillä lähes kaikilla heistä (93 %:lla) on ylempi korkeakoulututkinto. Keskustan avustajat rekrytoidaan useimmiten 30–39 -vuotiaana ja keskustan erityisavustajat ovat hyvin usein olleet joskus ehdolla kunta- tai eduskuntavaaleissa (71 prosenttia). Keskustan erityisavustajissa ei ole erityisen suuria poikkeamia muista puolueista juuri minkään tutkimuskysymyksen kohdalla. Keskustan avustajat tulevat melko tasaisesti eri aloilta, vaikka toki useimmiten puolueorganisaatiosta kuten muissakin puolueissa. He myös siirtyvät melko tasaisesti eri sektoreille, vaikka yksityinen sektori näyttäisi olevan hieman yleisempi kuin monessa muussa puolueessa.

 

Perussuomalaisissa ja Sinisessä tulevaisuudessa silmiinpistävää on muita miehisempi joukko. 78 % näiden puolueiden erityisavustajista oli miehiä. Mielenkiintoista oli myös, että tutkimusjoukon ainoat tohtorit tulivat tästä ryhmästä, mutta tähän koulutusluokkaan kuuluneita oli niin vähän, ettei luokasta pysty tekemään pitkälle meneviä tilastollisia johtopäätöksiä. Perussuomalaisissa / Sinisessä tulevaisuudessa erityisavustajat siirtyivät muita useammin puolueorganisaatioon erityisavustajapestin jälkeen. Näissä puolueissa aikaisemmalla puoluepoliittisella aktiivisuudella ei näyttäisi olevan yhtä suurta merkitystä rekrytoitumisen kannalta, sillä muita puolueita useammin tehtävään saatettiin päätyä ilman aikaisempaa puolueaktiivisuutta.

 

SDP:n erityisavustajat erottuivat Mickelssonin ja Westerlundin tutkimuksissa siten, että ne olivat palkanneet naisia hieman useammin kuin muut puolueet. Enää tätä eroa ei näyttäisi olevan, sillä SDP:n erityisavustajista 2010-luvulla naisia on ollut 31,6 % ja se on enemmänkin keskiarvoa huonompi tulos. SDP:n erityisavustajat palkataan yleisimmin kolmekymppisinä ja he tulevat muita puolueita useammin kolmannelta sektorilta. Aikaisemmissa tutkimuksissa SDP:n avustajien työurat erityisavustajana olivat keskiarvoa lyhyempiä ja näin näyttäisi olevan edelleen (58 % toimii tehtävässä alle kaksi vuotta). SDP:ssä siirrytään muita puolueita useammin kolmannelle sektorille erityisavustajatehtävän jälkeen (36 % avustajista), mitä selittää osaltaan myös tältä sektorilta rekrytoitumisen runsaus. SDP:ssä maininnan arvoista on myös ruohonjuuritason poliittinen aktiivisuus; demariavustajat olivat ahkerimpia toimimaan puolueen paikallis- ja piiritasolla.

 

Pienempien puolueiden osalta voidaan havaita, että erityisavustajia ei rekrytoida etenkään Vihreissä ja Vasemmistoliitossa yhtä usein parikymppisenä kuin suuremmissa puolueissa. Vasemmistoliitossa oli puolueista suhteellisesti eniten pelkästään toisen asteen suorittaneita erityisavustajia (40 %) ja Vihreissä taas puolueista suhteellisesti eniten alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita (33 %). Pienemmissä puolueissa urat erityisavustajana olivat tyypillisesti lyhyempiä, eikä yli neljä vuotta tehtävässä olleita ollut paljon. Pienemmissä puolueissa erityisavustajilla ei myöskään ole yhtä usein taustaa puolueen nuoriso- / opiskelijajärjestössä kuin suuremmilla perinteisillä puolueilla.

 

Haluatko tietää lisää?

 

Yhteen blogitekstiin mahtuu valitettavasti vain pintaraapaisu ja keskeisimmät havainnot tästä mielenkiintoisesta aiheesta. Tarkat luvut, analyysit ja taulukot voit lukea syksyllä valmistuvasta ja julkaistavasta gradustani, ja kerron myös mielelläni aiheesta lisää sitä mittaa kun tuloksia tulee. 2010-luvun erityisavustajan profiili ja siinä tapahtuneet muutokset on nyt kartoitettu, ja seuraavaksi pureudun haastatteluista saamaani materiaaliin. Haastattelut koskivat erityisavustajien taustoja, tehtävässä toimimista ja vallankäyttöä sekä erityisavustajajärjestelmän sääntelyä ja sen kehittämistarpeita. Seuraava blogitekstini julkaistaan alkusyksystä juuri ennen gradun valmistumista ja siinä tullaan käsittelemään haastatteluista nousseita havaintoja.

 

Janika Takatalo

 

Kirjoittaja on Ajatuspaja Toivon gradupajalainen, joka valmistuu pian valtiotieteiden maisteriksi Turun Yliopistosta. Lue tästä, mistä Gradupajassa on oikein kyse!

 

 

Lähteet:

 

Mickelson, Max. 1997. Eviga politruker – rekryteringsmönster från specialmedarbetarskap till andra positioner. Pro gradu –tutkielma. Åbo Akademi.

 

Ruostetsaari, Ilkka. 1998. Politiikan professionalisoituminen ja poliittisen luokan muotoutuminen Suomessa. Tampereen yliopiston laitosten julkaisut. Tampereen yliopisto.

 

Westerlund, Lars. 1990. De politiska sekretarna I Finland. Åbo Akademi Press. Åbo.