Eurovaalien 3 voittajaa ja 3 häviäjää

 

Liberaalit ja nationalistit ovat eurovaalien suurimpia voittajia.

Eurovaalien lopulliset tulokset ovat vahvistuneet eri puolilla Eurooppaa ja uudet puolueet valinneet parlamenttiryhmiään. Kokoomuksen EPP-ryhmä jatkaa parlamentin suurimpana, mutta kärsii vaalitappion.

Ohessa vaalien kolme suurinta voittajaa ja kolme häviäjää.

 

Voittajat

 

1. EPP ja kärkiehdokas Manfred Weber

Kokoomuksen europarlamenttiryhmä, keskusta-oikeistolainen EPP hävisi paikkamäärissä, mutta säilytti odotetusti asemansa selvästi suurimpana ryhmänä. Siksi se kuuluu myös eurovaalien voittajien sarakkeeseen.

Tämänhetkinen tulos 180 paikkaa on lähes ennusteiden mukainen. Veikkailin itse Ajatuspaja Toivon julkaisussa viime heinäkuussa EPP:lle 183 paikkaa ja samankaltaisia arvioita ovat julkaisseet myös useat ennustelaitokset. EPP:n ja komission puheenjohtajan paikkaa tavoittelevan Manfred Weberin voittoa varjostaa se, että EPP:n 180 paikasta 13 kuuluu Unkarin Fidesz-puolueelle. Fidesz on hyllytetty europuolueen toiminnasta, vaikka sen europarlamentaarikot jatkavat vielä EPP-ryhmässä, ja Fideszin johtaja Viktor Orbán on vetänyt tukensa Weberiltä. Ilman Fidesziä EPP:n paikkamäärä olisi vain 167, mutta ryhmä olisi silti suurin. Koska EPP:llä ei ole jäsenpuoluetta Britanniassa, sen suhteellinen osuus euroedustajista nousisi Brexitin myötä, toisin kuin muilla suurilla ryhmillä.

EPP:n kannalta merkittävintä tuloksessa on kuitenkin se, että parlamenttiin ei käytännössä voida rakentaa enemmistöjä ilman sitä. Ryhmät EPP:stä vasempaan, eli ALDE:n ja Emmanuel Macronin liitto, sosiaalidemokraatit, vihreät ja laitavasemmisto eivät yhdessäkään yllä enemmistöön parlamentissa eivätkä siten pääse ohittamaan EPP:tä, kun uuden parlamentin, komission ja neuvoston paikkajaosta neuvotellaan. Lähellekään enemmistöä eivät yllä myöskään EPP:n oikealle puolelle sijoittuvat konservatiivit, nationalistit ja EU-vastaiset populistit, joiden kanssa vasemmisto on perinteisesti karttanut yhteistyötä.

Kokoomuksen edustama EPP-ryhmä on siis edelleen EU-politiikan tärkein pelaaja ja tulevan Euroopan komission puheenjohtajan todennäköisin poliittinen koti. Eri asia on, riittääkö vain europarlamentissa uraa tehneen Manfred Weberin näytöt ja vääntövoima, vai nouseeko tehtävään joku muu.

2. Vihreät ja liberaalit

Eurovaaliennusteista eniten poikkesi Greens/EFA -ryhmän tulos, joka nousi yllättävään vaalivoittoon. Erityisen suuren harppauksen vihreät otti Saksassa, jossa puolue ohitti sosiaalidemokraatit usean prosenttiyksikön erolla ja nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Euroopan parlamentissa Greens/EFA -ryhmä paikkamäärä on nyt 75, kun se viime vaalien jälkeen oli vain 50. Osa kasvusta on tullut uusien ”ei-vihreiden” puolueiden liittymisestä ryhmään. Ennen näitä vaaleja vihreät ovat olleet Euroopassa marginaaliliike, mutta nyt se nousee siis parlamentin 4. suurimmaksi ryhmäksi.

Samalla laitavasemmiston GUE/NGL, johon Suomesta kuuluu vasemmistoliitto, menetti 14 paikkaa. Koko parlamentin tasolla ei siis nähty mitään suurta punavihreää jytkyä tai siirtymää vasempaan, vaan merkittävin muutos on se, että Euroopan parlamentin vasemmalla laidalla vihreä vasemmisto on nyt laitavasemmistoa vahvempi poliittinen voima.

Tärkeämpiä vaalivoittajia ovat sen sijaan Euroopan liberaalit, eli entisen ALDE-ryhmän laajennettu versio, johon kuuluvat vanhan ALDE:n lisäksi Emmanuel Macronin Reneissance-liike ja hienon tuloksen tehnyt Romanian USR Plus -vaaliliitto. Käytän joukosta tässä tekstissä selkeyden vuoksi termiä ALDE+, vaikka ryhmä on jo virallisesti ottanut nimekseen Renew Europe. Joukko muodostaa Euroopan parlamentissa yhteisen parlamenttiryhmän, joka on vaalituloksen valossa parlamentin kolmanneksi suurin selvällä erolla seuraavaan. Paikkoja ryhmällä on 106, eli jopa 39 enemmän kuin ALDE-ryhmällä viime vaalien jälkeen. Kuten vihreillä, myös ALDE+ -ryhmällä paikkamäärä kuitenkin laskee, jos Brexit toteutuu. Lisäksi on hyvä huomata, että suuri osa ALDE:n noususta on nimenomaan uusien puolueiden ansiota – ”vanha ALDE” ei vaaleissa loistanut.

Liberaalit pitävät itseään eurovaalien suurena voittajana, joka pääsee asettumaan kuninkaantekijän asemaan, kun EU-instituutioiden johtopaikkoja jaetaan. Macronin julkisena tavoitteena on toistaa se, minkä hän teki Ranskassa, eli murtaa keskusta-oikeiston ja keskusta-vasemmiston valta-asema. Riippumatta tavoitteen onnistumisesta, vihreille ja liberaaleille hyvä tulos on pääsy myös vallan ytimeen, sillä EPP ja S&D eivät enää saa keskenään kasaan parlamentin enemmistöä. Enemmistöjä kumpaankaan suuntaan on siis käytännössä mahdotonta rakentaa ilman vähintään toista ryhmistä, kun se vielä viime kaudella onnistui.

3. Oikeistopopulistit ja äärioikeisto

EU-vastaisten ja oikeistopopulististen puolueiden nousua on odotettu kauhulla ympäri Eurooppaa. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että populistien paikkamäärä parlamentissa kasvaa, mutta puolueet eivät pysty kasvamaan merkittäväksi päätöksenteon jarruksi.

Monessa maassa puolueet kasvattivat paikkamääräänsä, mutta jäivät selvästi ennusteista. Esimerkiksi Slovakiassa avoimen fasistisen L’SNS -puolueen ennakoitiin nousevan jopa vaalien suurimmaksi, mutta todellisuus liikkuikin täysin päinvastaiseen suuntaan, kun liberaalien ja keskusta-oikeiston vaaliliitto keräsi 40,2 prosenttia äänistä L’SNS:n jäädessä 12,07 prosenttiin ja vaalien kolmannelle sijalle.

Käytännössä populistien nousu tarkoittaa lähinnä sitä, että eri lainsäädäntöaloitteiden taakse pitää löytää tukea aiempaa laajemmin poliittiselta kentän eri laidoilta. Yhdessä liberaalien kasvun kanssa oikeistopopulistien ja äärioikeiston noussut paikkamäärä johtaa siihen, että yksikään ryhmä ei pääse enää käyttämään parlamentissa merkittävästi kokoaan suurempaa valtaa, kuten EPP:n voi katsoa tähän asti käyttäneen.

Samalla kaikkia EPP:n oikealla puolella parlamentissa istuvia puolueita ei ole syytä niputtaa yhteen kategoriaan. Eurovaalien suurimpia kasvajia ovat puolueet, joita voisi luonnehtia nationalistisiksi ja äärioikeistolaisiksi. Talousoikeistolaisuus on puolueiden agendalla vain kevyesti – jos edes niin – ja poliittisen viestin ytimessä on maahanmuutto- ja EU-vastaisuus. Puolueet, jotka ovat ensisijaisesti talousoikeistolaisia ja toissijaisesti EU-skeptisiä, eivät päässeet kiinni laitaoikeiston nousuun.

Euroopan parlamentin oikea laita siis paitsi kasvoi, myös radikalisoitui – nationalistit voittivat ja perinteiset konservatiivit hävisivät. Suurta merkitystä sillä tuskin on, mutta EPP:n näkökulmasta talousoikeistolaisten kumppanien vähentyminen voi aiheuttaa haasteita.

Häviäjät

 

1. Perinteiset suuret parlamenttiryhmät EPP ja S&D

Kun EPP ja S&D muodostivat viime parlamenttikaudella keskenään enemmistön parlamenttiin, on tuo asema nyt mennyttä. Ryhmät menettivät yhteenlaskettuna 69 paikkaa, joka on enemmän kuin esimerkiksi koko Italian varapääministeri Matteo Salvinin ympärille kasaantuneella nationalistiryhmällä on paikkoja parlamentissa. Tulos on osaa laajempaa eurooppalaista trendiä, jossa keskusta-oikeiston ja keskusta-vasemmiston perinteiset valtapuolueet hiljalleen menettävät kannatustaan.

EPP:n osalta laskusuunta jatkui nyt jo neljännet vaalit putkeen: vuonna 2004 EPP voitti 277 paikkaa, vuonna 2009 paikkoja tuli 265, vuonna 2014 ryhmä kutistui jo 221 jäseneen ja nyt euroedustajia istuisi EPP:n ryhmäkokouksissa siis enää 167, jos Viktor Orbánin Fidesz-puolue erotetaan ryhmästä tai puolue sen oma-aloitteisesti jättää. Sinänsä tuloksesta on turha syyttää EPP:tä, sillä ihmiset eivät äänestä eurovaaleissa parlamenttiryhmiä, vaan kansallisia puolueita. Tulos kuitenkin alleviivaa keskusta-oikeistolaisten kansanpuolueiden kriisiä ympäri Euroopan.

Kaikkialla EPP ei kuitenkaan laskenut: Ruotsissa moderaatit ja kristillisdemokraatit kasvattivat molemmat kannatustaan ja paikkamääräänsä, Itävallassa ÖVP teki hienon tuloksen lähes 35 prosentin kannatuksella, Romaniassa ALDE-ryhmästä EPP:hen viime kaudella siirtynyt PNL lähes tuplasi ääni- ja paikkamääränsä ja Kreikassa Uusi demokratia -puolue keräsi 33,3 prosenttia äänistä ja neljä lisäpaikkaa.

Ruotsin, Romanian, Kreikan ja Itävallan vaalivoitot tulivat kaikki eri reseptillä, mutta EPP-ryhmän murskatappioiden elementit ovat yhteiset: uusiutumiskyvyttömyys, äärioikeistolle flirttailu ja puoluekentälle murtautunut uusi (yleensä liberaali) haastaja. Näillä eväillä EPP menetti asemiaan muun muassa Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa, mutta myös monessa pienemmässä maassa.

2. Saksan SPD ja Ranskan sosialistit

Saksan sosiaalidemokraattien tulos oli ehkä eurovaalien suurin yllätys ja kovin pohjanoteeraus. Perinteinen valtapuolue keräsi vain 15,8 prosentin kannatuksen ja menetti 11 euroedustajaa sekä asemansa S&D-ryhmän veturina. Saksan vihreät oli jo näissä vaaleissa suurin puolue nuorten keskuudessa ja on kovaa vauhtia nousemassa pysyvästi Saksan vasemmiston suurimmaksi puolueeksi.

SPD:n tuloksella voi olla myös kokoaan suurempaa merkitystä, sillä kuplinta SPD:n sisällä jatkuu huonon tuloksen jälkeen aiempaa suurempana. Puolue kuuluu tällä hetkellä liittokansleri Angela Merkelin johtamaan hallitukseen, mutta lähti hallitusvastuuseen vasta tiukan sisäisen väännön päätteeksi. Puolueeseen on muodostunut vahva – ja tuloksesta vahvistuva – sisäinen oppositio, jonka mielestä hallitusvastuu keskusta-oikeiston kanssa pyyhkii puolueen pois koko poliittiselta kartalta. Huoli ei ole täysin perusteeton ja voi vaikuttaa myös Saksan hallituksen jatkoon.

Erityisen surkealta SPD:n tulos näyttää, kun sen laskee yhteen naapurimaa Ranskan sisarpuolueen PS:n kanssa. PS sai vaaleissa vain 6,2 prosenttia äänistä ja romahti viiteen paikkaan Euroopan parlamentissa. PS:n osalta tulos ei kuitenkaan ollut SPD:n kaltainen yllätys, sillä puolue on käytännössä hajonnut Emmanuel Macronin ja viime vaalien presidenttiehdokas Benoit Hamonin loikattua pois sen riveistä. S&D-ryhmä ei saanut Ranskasta läpi myöskään muita edustajia.

Kahden useita liittokanslereita ja presidenttejä valtaan nostaneen puolueen valta-asema Euroopan parlamentissa on karulla tavalla ohi. Aika näyttää, onko se ohi myös kotimaan politiikassa.

3. Ison-Britannian työväenpuolue ja konservatiivit

Iso-Britannian poikkeuksellisissa oloissa järjestetyistä eurovaaleista tuli odotetusti äänestys maan EU-erosta. Polarisaatio näkyi uuden Brexit-puolueen sekä EU-eroa vastustavien liberaalidemokraattien ja vihreiden voittona sekä työväenpuolueen ja konservatiivien surkeana tuloksena. Konservatiivit jäivät vain 8,8 prosentin ja työväenpuolueen 13,6 prosentin kannatukseen. Tulokset ovat historiallisen huonoja.

EU-eron näkökulmasta Britanniassa käydään tiukkaa kädenvääntöä siitä, mitä tulos kertoo. Kovaa EU-eroa kannattavat Brexit- ja UKIP-puolueet keräsivät yhteenlaskettuna noin 34 prosentin kannatuksen, mutta hieman korkeammalle tasolle asettui EU-eroa vastustavien puolueiden, eli liberaalidemokraattien, vihreiden, Change UK:n sekä Skotlannin ja Walesin alueellisten puolueiden kannatus. Välissä ovat työväenpuolue ja konservatiivit, jotka ovat EU-eron osalta sisäisesti hajanaisia.

Miten tulosta siis pitäisi tulkita? Äänestikö Britannia EU-eron puolesta vai sitä vastaan? Minä en ainakaan tiedä.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

EU-maiden johto kokoontuu tänään 20. kesäkuuta huippukokoukseen, josta odotetaan alustavia tuloksia EU-instituutioiden johtopaikkojen jaosta. Jaossa ovat ainakin Euroopan komission, Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuudet. EPP miehittää (kirjaimellisesti) tällä hetkellä näitä kaikkia, mutta tilanteen ennakoidaan muuttuvan.

Tehtävistä tärkeimpänä pidetään Euroopan komission puheenjohtajuutta. Niin sanotun spitzenkandidat-järjestelmän perusteella paikka kuuluisi lähtökohtaisesti EPP:lle ja sen kärkiehdokkaalle Manfred Weberille, mutta ehdokkaan tulisi kyetä keräämään taakseen enemmistö parlamentissa ja selvä enemmistö Eurooppa-neuvostossa. Kärkiehdokkaan asema ei perustu sitoviin säännöksiin, vaan poliittiseen sopimukseen, joten prosessin pitävyys on vielä epävarmaa.

Uusi koalitio muodostuu Euroopan parlamentissa todennäköisesti EPP:n, keskusta-vasemmistolaisen S&D:n, liberaalin ALDE+:n ja Greens/EFA -ryhmän varaan. Suurimmat ryhmät EPP ja S&D pääsisivät enemmistöön paikamäärissä laskettuna jo joko ALDE+:n tai Greens/EFA -ryhmän tuella, mutta koska ryhmät ovat myös sisäisesti hajanaisia, laskee moni, että paikkajakosopimuksen taakse on neuvoteltava kaikki neljä suurinta ryhmää.

Vaikka EPP on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, Eurooppa-neuvostossa ALDE+ on hieman suurempi. EPP:n jäsenpuolueista neuvostossa valtionjohtajana istuu seitsemän edustajaa ja Unkarin Viktor Orbán, minkä lisäksi Liettuan sitoutumaton presidentti Dalia Grybauskaitė on EPP-taustainen. Yhtä monta edustajaa on Macronilla ja ALDE:lla.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on nousemassa kärkiehdokasjärjestelmän suurimmaksi vastustajaksi ja haluaa olla mukana vaikuttamassa siihen, kuka Euroopan komission johtoon nousee. Weber kahdesta tärkeästä liittokansleri-takaajasta vain Angela Merkel on jäljellä, sillä Itävallan kollegan Sebastian Kurzin hallitus katui epäluottamusäänestyksessä eurovaalien jälkeen.

Helppo Weberin tie komission johtoon ei siis ole. Jos Weber ei pysty kasaamaan taakseen enemmistöä, tehtävään voisivat EPP:n sisältä sopia muutkin vaihtoehdot. Spekulaatioissa on esiintynyt esimerkiksi komission ranskalainen Brexit-pääneuvottelija Michel Barnier, Liettuan väistyvä presidentti Dalia Grybauskaitė, Irlannin pääministeri Leo Varadkar, komission varapuheenjohtaja ja Latvian komissaariehdokkaaksi myös jatkokaudelle nimetty Valdis Dombrovskis sekä jopa liittokansleri Angela Merkel. Kaikki heistä tuskin haluaisivatkaan tehtävään ja juuri nyt EPP-ryhmä on yhtenäisesti Weberin takana. Macron sen sijaan on ehtinyt näyttämään vihreää valoa sekä Barnierin että Merkelin nousulle komission johtoon – monen mielestä tavoitteenaan heikentää EPP:n yhtenäisyyttä.

Jos itse löisin vetoa, laittaisin edelleen lantit likoon sen puolesta, että EPP pitää kiinni komission puheenjohtajuudesta. Kaikkia kolmea kärkipaikkaa, eli komission, Euroopan parlamentin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuksia, puolue ei tule enää saavuttamaan. Myös S&D-ryhmän suhteellinen painoarvo hieman laskee, sillä jaettavaa tulee löytyä useammalle poliittiselle ryhmälle. Tällä voi olla vaikutusta myös Suomen komissaariehdokkaan Jutta Urpilaisen (sd.) asemaan, kun salkkuja jaetaan.