Ajatuspaja ToivoJulkaisutKommentitUkrainan politiikka on start up -puolueita ja henkilökultteja

Ukrainassa on tällä hetkellä arviolta yli 200 puoluetta. Ne ovat kuin start up -yrityksiä, jotka syntyvät ja kuolevat tekijöidensä mukana. Maan poliittinen järjestelmä on vahvasti henkilöitynyt.

Poliitikot vaihtavat puoluetta lennossa eikä siitä tule loikkarin leimaa – liikkeet rakentuvat ilmiöiden ja johtohenkilöiden ympärille. Eri puolueryhmät keräävät kannatuksessa eri alueilta, joten suosituimmat poliitikot ovat ennemminkin heimopäälliköitä kuin koko kansan edustajia.

Vuoden 2014 vallankumouksen jälkeen monilla länsimaalaisilla on ollut voimakkaita käsityksiä Ukrainan tilanteesta. Se ei kuitenkaan vaikuta niin lohduttomalta, kun kuuntelee paikallisia. Monen ukrainalaisen mukaan maalla on potentiaalia selviytyä ja kehittyä länsimaiseksi demokratiaksi. Työtä kylläkin riittää.

Ukraina on maantieteellisesti Euroopan toiseksi suurin maa, ja aatteellinen jakolinja kulkee maan halki lännen ja idän/etelän välillä. Aiemmin kielikysymys ei ole ollut oleellinen, mutta vallankumouksen jälkeen nationalismi on nostanut päätään – monet haluavat nyt puhua ennemmin ukrainaa kuin venäjää.

Parlamentti on miesten käsissä

Ukrainan parlamentin paikkamäärä on 450. Se toimii kuitenkin nyt vajaalla miehityksellä, sillä Krimiltä ja osasta Itä-Ukrainaa ei ole tällä hetkellä edustusta. Miehistä voi nimenomaan puhua, sillä vain 11 % parlamentaarikoista on naisia.

Nuorten osallistuminen politiikkaan on heikkoa. He myös muuttavat mieluusti länsimaihin opintojen ja töiden perässä. Tästä ollaan huolissaan. Voi puhua eräänlaisesta noidankehästä, sillä poliitikot joutuvat kosiskelemaan äänestämisessä aktiivisia vanhempia kansalaisia tekemällä heitä miellyttävää politiikkaa. Ukrainassa ei ole ympäristöpuoluetta lainkaan, eikä yksikään suurempi puolue ole ottanut asiaa omakseen.

Presidentinvaalit ensi maaliskuussa

Tulevien presidentinvaalien tilanne on kiinnostava. Ennusteiden mukaan toiselle kierrokselle voivat hyvinkin päätyä istuva presidentti Pedro Poroshenko ja entinen pääministeri Julija Tymoshenko. He molemmat korostavat virallisissa kampanjoissaan myötämielisyyttä Euroopan suuntaan.

Tymoshenko vaikuttaa olevan Ukrainan politiikassa kuin Feeniks-lintu. Tuskin kukaan olisi muutama vuosi sitten uskonut, että hän nousee vankeustuomionsa jälkeen uudestaan suosion huipulle.

Korruption vastaista työtä tehdään, mutta esimerkiksi puolueiden rahoitusta on hankala valvoa. Venäjän vaikutusvalta ja propaganda nousevat esiin mitä tahansa poliittista ilmiötä tarkasteltaessa.

Kiovan keskusaukiolla, jossa vain muutama vuosi sitten kuoli yli 100 ihmistä, oli nyt lokakuussa 2018 siistiä ja kaunista. Kansannousu Janukovytshia vastaan teki Maidanista taistelutantereen: talot paloivat ja katukivet irtoivat. Kuulemma jo muutaman kuukauden jälkeen kansannoususta aukio oli kunnostettu.

 

Ajatuspaja Toivo tutustui Ukrainan poliittiseen nykytilanteeseen, historiaan ja mahdollisiin kehityssuuntiin virolaisdelegaation kutsumana. . Seminaarimatkan järjestivät yhdessä Wilfried Martens Centre for European Studies ja Pro Patria -insituutti 2.-5.10.2018.