Maakunnallinen EU-vaikuttaminen suomalaisittain – kuka johtaa, missä makaa päätöksenteko?

 

Suomalaisten maakuntien EU-vaikuttaminen on kasvattanut jalansijaa Suomen EU-jäsenyydestä alkaen. Suomalaiset maakunnat, vetureinaan maakunnalliset EU-toimistot, tekevät pitkäjänteistä, tulevaisuuteen katsovaa, tärkeää edunvalvontaa. Tällä edunvalvonnalla varmistetaan esimerkiksi suomalaisten maakuntien ja kuntien pysyminen mukana EU:n laajuisessa aluekehityksessä niin taloudellisesta, ekologisesta kuin sosiaalisesta näkökulmasta. EU:n talous- ja rahoituskokonaisuus on äärimmäisen laaja, sisältäen monta erilaista mahdollisuutta hakea ja saada rahoitusta alueelleen.

 

Jotta kokonaisuudesta voi ylipäätään olla jotakin mieltä, on tarkoituksenmukaista lyhyesti kurkistaa, mitä EU:n aluepolitiikka tarkoittaa, miten EU:n rahoitusprosessi jakaa rahoitusta ja mitkä ovat alueellisten toimijoiden omat näkemykset tästä kokonaisuudesta.

EU:n aluepolitiikka tähtää taloudelliseen, sosiaaliseen ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen

 

Kokonaisuudessaan EU:n tarkoitus on ylläpitää rauhaa, ylläpitää Euroopan asemaa globaalina toimijana sekä edistää EU:n sisäistä sopusointuista kehitystä. EU:n alueiden välisten kehityserojen vähentämisessä EU:n politiikassa keskitytään erityisesti maaseutuun, teolliseen muutosprosessiin, sekä luonnosta tai väestöstä liittyviin haasteisiin. EU:n aluepolitiikkaa kutsutaan myös koheesiopolitiikaksi, joka kattaa noin kolmasosan unionin budjetista.

 

Sanana koheesiohan tarkoittaa sidosteisuutta, keskinäisiä vetovoimia. Koheesio on tekijä, joka rikkoo sitä vastustavia voimankäytön yrityksiä. Tämä on oikeastaan hyvinkin kuvaava termi osoittamaan EU:n aluepolitiikan funktiota – kyse on mielestäni siitä ajatuksesta, että kokonaisuus on vain niin vahva, kuin sen heikoin osa on. Unionin yhteisvastuusta yleisesti voi olla toki montaakin mieltä, mutta nähdäkseni EU:n arvopohja ja tarkoitus perustelevat aluepolitiikan merkityksen.

 

Aluepolitiikka nostaa suureen rooliin jäsenvaltioiden lisäksi siis maakunnat ja kaupungit. Eurooppa on yksi urbanisoiduimmista maanosista, ja juuri maakunnat sekä kaupungit ovat EU:n kehityksen operatiivisia toteuttajia ja toiminta-alustoja. Maakunnat ja kaupungit osallistuvat ja ne osallistetaan koko unionin laajuiseen politiikan tekemiseen monitasohallinnan, kumppanuusperiaatteen sekä niin sanotun paradiplomatian avulla. Selkokielellä ilmaistuna tämä tarkoittaa sitä, että alueet osallistuvat kansainvälisiin suhteisiin ja ovat itsenäisiä, riippumattomia toimijoita ylikansallisella tasolla.

Brysselin herrat rötöstelemässä jäsenvaltioiden verorahoilla, noinkohan se toimii?

 

EU:n talous koostuu pääasiassa kolmesta osasta: monivuotisesta rahoituskehyksestä, joka tehdään seitsemäksi vuodeksi kerrallaan, talousarvioista, jotka laaditaan vuosittain sekä erilaisista rahastoista ja erillisohjelmista, joista jäsenvaltioita sekä maakuntia, kaupunkeja, yrityksiä ja yhteisöjä rahoitetaan. Talousarviot rahoitetaan EU:n omilla varannoilla – pääasiassa siis tullimaksuilla, jäsenvaltioiden bruttokansatuotteeseen perustuvilla maksuosuuksilla sekä alv-perusteisilla maksuilla.

 

Nykyinen rahoituskausi 2021-2027 on kaikkea muuta, kuin luonteeltaan helposti ennustettava ja helppo, yksimielinen konsensushenkinen päätös kaikkien jäsenvaltioiden osalta. Eurooppaa on ravistanut ensin COVID19-pandemia sekä vain hetki sen hillitsemisen jälkeen Venäjän oikeudeton hyökkäyssota Ukrainaan. Rahoituskausi on kasvattanut EU:n budjettia ja jäsenvaltiot ovat joutuneet maksuvaltioiksi ennustamattomissa tilanteissa yli alkuperäisten suunnitelmien.

 

On totta, että EU-rahoitus ei jakaudu optimaalisesti ja objektiivisesti tarkasteltuna oikeudenmukaisimmalla tavalla. On totta, että toiset jäsenvaltiot, toiset alueet ja kaupungit ja toiset yritykset ja yhteisöt hyötyvät suhteessa enemmän, kuin toiset. Kaikesta tästä huolimatta EU:n taloudellinen kokonaisuus puolustaa olemassaoloaan, kun keskustelu laajennetaan puhtaasti numeerisista mittareista myös esimerkiksi kehityksen edistämiseen, eurooppalaisten arvojen puolustamiseen sekä solidaarisuuteen. Yhdessä olemme enemmän. 

 

Usein julkisessa keskustelussa myös unohtuu EU:n rahoitusohjelmat sekä erillisohjelmat, joiden saannosta oma vastuunsa on aiheen parissa työskentelevillä virkahenkilöillä sekä poliittisilla päättäjillä. Kyse on siitä, että rahoitusta haluavat ja hakevat tahot itse toimivat aktiivisesti, hoitavat edunvalvontaa osana kaikkea muuta työskentelyä ja huomioivat erilaisia mahdollisuuksia ja tarttuvat niihin.

 

Erityisesti rakennerahastojärjestelmään liittyy sellaisia alueellisia, puoluepoliittisia sekä valtapoliittisia intressejä, joiden olemassaoloa ei voi kiistää. Kuitenkin esimerkiksi yhteistyön tekeminen ja sen tiivistäminen sekä ohjelmaprosessin pyörittäminen varmistavat EU:n varojen kohdentumisen tärkeisiin, EU:n arvoja edistäviin hankkeisiin. Moniulotteisella ja osittain hyvinkin byrokraattisella rahoitusjärjestelmällä myös turvataan sitä, että kokonaisuus ei ole riippuvainen jäsenvaltioiden poliittisista vaalituloksista isossa kuvassa. Moninaisuudessa olemme yhtenäisempiä. 

Alueellisten toimijoiden näkemyksiä omasta vallankäytöstään EU-tason maakunnallisessa edunvalvonnassa

 

Ytimekkäästi ilmaistuna EU-rahoituksen jakautuminen jäsenvaltioittain sekä jäsenvaltioiden sisällä maakunnittain käytännössä rakentuu pilarista, jossa EU:n instituutiot valmistelevat kokonaisuudet, ohjelmat ja strategiset linjaukset. Jäsenvaltiot laativat kansalliset ohjelmat oman saantonsa perusteeksi. Alueet ja kaupungit suunnittelevat, tekevät esityksiä ohjelmaan, muodostavat hankkeita rahoituksen saannoksi ja ovat osana neuvotteluja. Näiden lisäksi alueet ja kaupungit tekevät työtä, jotta niiden alueelle saataisiin erillisohjelmista, kuten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahastoista varojen kohdentumista.

Maakunnallisen edunvalvonnan ja EU-rahoituksen parissa aluetasolla Suomessa toimivat karkeasti jakaen virkahenkilöpuolella maakuntien liitot sekä maakunnalliset EU-toimistot. Poliittisen puolen muodostavat maakuntien yhteistyöryhmien (MYR) jäsenet sekä poliittiset päättäjät, kuten pormestarit ja apulaispormestarit. Oman tutkimukseni perusteella maakuntien liitot toimivat tiedon välittäjinä, yhteistyötahoihin vaikuttajina. EU-toimistot ovat tiedottajia, laajan informaation kerääjiä ja kasaajia, syötteiden tarjoajia. Yhteistyöryhmien edustajat vastaanottavat tietoa ja hallitsevat kokonaisuuksia. Apulaispormestarit kokevat roolinsa EU-edunvalvonnassa vähäiseksi.

 

Tulokset ovat oikeastaan melko mielenkiintoisia. Alueellisten toimijoiden käsitys vallasta ja erilaiset haasteet näyttäytyivät samansuuntaisina. Eroavaisuudet tulivat viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhteen ennen kaikkea päätöksenteon muodostamisen kysymyksessä sekä päätöksenteon henkilösidonnaisuudessa. Kuten kuvitella saattaa, virkakoneisto ja politiikka eivät välttämättä käy tarpeeksi vuoropuhelua keskenään.

 

EU-edunvalvonnan ja rahoituksen suhteen ilmassa on havaittavissa jopa pientä valtatyhjiötä – toisaalta virkakoneistolla on oikeus toimia itsenäisesti ja riippumattomasti hyvän edunvalvonnan eteen, toisaalta edunvalvontatyö on politiikan ohjauksessa. Toisaalta politiikka tekee tärkeitä, erinomaisia päätöksiä EU-edunvalvonnan eteen, toisaalta virkakoneisto ei tarjoa tarpeeksi sinne syötteitä. Haasteissa EU-rahoituksen allokoitumisessa epätasaisesti ei siis välttämättä ole kyse varsinaisesta puhtaasta vallankäytöstä, vaan ennemmin yhteistyöstä, yhteisen tarinan kertomisesta sekä yhteisen rintaman vetämisestä.

Vaikuttavampaa EU-edunvalvontaa suomalaisittain siististi, sinnikkäästi ja sisukkaasti

 

Olen hautonut reseptiä suomalaiseen EU-edunvalvontaan pro graduni kirjoittamisen aikana useita kertoja havaintojen ja haastatteluiden pohjalta. Tätä blogia varten tiivistän ajatukseni siihen, että vaikuttava EU-edunvalvonta suomalaisittain tarkoittaa siistiä, sinnikästä ja sisukasta työtä.

 

Siisti edunvalvonta tarkoittaa sääntöjen ja ohjeiden mukaan pelaamista. Me suomalaiset olemme tunnettuja kympin oppilaita, ja meidän tulee olla siitä ylpeitä. Vaikka lopputulos voisi olla enemmän euroja pussiin kieroilulla tai sääntöjä kiertämällä, se ei maaliviivaan saakka kanna ilman punaisen kortin heilumista kentän laidalla. Tutkimukseni perusteella viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhteilla maakunnallisesti ei näytä olevan suurta vaikutusta EU-rahoituksen saantiin, joten pidetään myös näillä sektoreilla oma pelikenttä siistinä, ja annetaan aito mahdollisuus hedelmälliselle yhteistyölle. Työ saa olla myös coolia, hyvällä vireellä tehtyä.

 

Sinnikäs suomalainen EU-edunvalvonta on pitkäjänteistä, tulevaisuuteen katsovaa, visiotyöskentelyyn perustuvaa työtä, jossa saa olla kiltti, mutta ei tyhmä. Politiikka ja päätöksenteko yleensä nojaa ennemmin ambitioihin ja preferensseihin kuin puhtaaseen rationaliteettiin. Sinnikkyys alleviivaakin sitä, että etsitään yhdessä esimerkiksi maakunnalle sopivin tapa tehdä edunvalvontaa. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa, uusia vaikuttamisen väyliä on oleellista hakea ja lanseerata, tilaa muutokselle on annettava ja niin virkapuoli kuin politiikka on osallistettava passiivisista siiloista aktiivisiksi tekijöiksi. Epävarmuuksien maailmassa myös häviöitä koettaessa sinnikkyys on se tekijä, mikä ajaa hyvään lopputulokseen.

 

Sisukkaalla otteella edunvalvontaan saadaan yhteinen tahtotila. Erilaiselle tekemiselle, myös julkisen sektorin työlle sekä politiikalle, oleellista on voimaantumisen ilmiö. Voimaantunut yhteisö tai yhteistyöryhmä on tehokkaasti organisoitu ja osallistaa kaikkia sidosryhmiä mukaan työhön. EU:n edunvalvonta on alkujaankin rakennettu keskinäisriippuvuuksille, eikä suomalainen edunvalvonta ole tässä poikkeus. Me elämme mielikuvien maailmassa, jossa tarinankerronnalla on valtavan suuri vaikutus. Kun saamme luotua paremman EU-edunvalvonnallisen tarinan Suomessa niin kansallisesti kuin alueellisestikin, väitän, että rahoitus allokoituisi meille pohjolaan entistä tehokkaammin.

 

Neea Loimuvirta

Seuraa Neeaa Twitterissä.

Kirjoittaja on tehnyt pro gradu-työnsä viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhteesta vallankäytön näkökulmasta peilaten siihen, onko tuolla dynamiikalla merkitystä maakunnan pärjäämisessä EU-rahoituksen saamisessa. Kirjoittaja syttyy asiantuntijuuden ja asiantuntijavallan käsitteistä ja siitä, miten ne näkyvät ja vaikuttavat nyky-yhteiskunnassa. Lue Neea Loimuvirran ensimmäinen Gradupaja-kirjoitus tästä ja toinen kirjoitus tästä.

Lähteet:

Loimuvirta, Neea (2022): Alueellisten viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien asema ja suhde vallankäytön näkökulmasta EU-rahoituksen jakautumisessa maakunnittain