Epäkilpailullisia vaalipiirejä ja kolmen suuren valtaa
Edellisessä kirjoituksessani esittelin, millaisia vaalituloksia Pirkanmaan 19 vaalipiirissä oltaisiin nähty enemmistövaalitavassa. Nyt päästään tutustumaan koko Suomen tuloksiin.
Tuloksia tarkastellaan kahden mallin perusteella. Puoluemallissa nykyiset puolueet kilpailevat keskenään 200:ssa noin 28 000 asukkaan vaalipiirissä, kun taas blokkimallissa keskusta, kokoomus ja kristillisdemokraatit ovat yhdistyneet oikeistoblokiksi ja sosialidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto vasemmistoblokiksi. Ruotsalainen kansanpuolue ja perussuomalaiset jäävät blokkien ulkopuolelle ja osallistuvat blokkimallissa vaaleihin yksin, kuten puoluemallissa. Tulokset lasketaan vuosien 2011, 2015 ja 2019 eduskuntavaalien perusteella.
Kokoomus, keskusta ja SDP vuorotellen vallassa
Kuten toteutuneissa vaalituloksissa, suurin puolue olisi vaihtunut myös enemmistövaalitapaa käytettäessä jokaisissa vaaleissa. Vuonna 2011 suurin puolue olisi ollut selvästi kokoomus, vuonna 2015 keskusta ja vuonna 2019 sosialidemokraatit.
Suurin puolue olisi saanut kaikissa vaaleissa selvästi enemmän paikkoja kuin suhteellista vaalitapaa käytettäessä. Paikkamääristä suurin olisi tullut vuonna 2015 keskustalle, joka olisi vaalivoiton ansiosta saanut 77 paikkaa, 28 enemmän kuin suhteellisessa vaalitavassa. Keskusta olisikin enemmistövaalitavan selvä voittaja, sillä sen maaseudulle keskittynyt kannatus takaisi sille aina merkittävästi enemmän paikkoja, kuin mitä se äänimääränsä perusteella ansaitsisi. Vuoden 2019 vaaleissa keskusta olisikin saanut toiseksi eniten paikkoja, vaikka äänimäärässä se tuli vasta neljänneksi.
Kuva 1. Eduskunnan paikkajako vuosien 2011, 2015 ja 2019 vaalien perusteella puoluemalliin perustuvalla enemmistövaalitavalla laskettuna.
Keskisuuret ja pienet puolueet olisivat sen sijaan enemmistövaalitavan suurimpia kärsijöitä. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii perussuomalaiset. Puolue olisi saanut kaikissa vaaleissa lähes puolet vähemmän paikkoja, kuin mitä se sai suhteellista vaalitapaa käytettäessä. Tämä johtuu siitä, että perussuomalaisten kannatus on alueellisesti varsin hajautunutta. Verrattuna perinteiseen kolmeen suureen puolueeseen, perussuomalaisilla on vain vähän ydinkannatusalueita, joissa sen kannatus riittää ykkössijaan.
Huomattavaa on myös se, että vaikka perussuomalaisten yhteenlaskettu paikkamäärä pysyisi suhteellisen samana vaalien välillä, voitetut ja hävityt vaalipiirit vaihtelevat kaikissa vaaleissa suuresti. Tämä tarkoittaisi, että lähes puolet perussuomalaisten eduskuntaryhmässä olisi vaihtunut joka vaaleissa.
RKP:n kannatus pysyttelisi turvallisesti 13–14 paikassa, jotka se saisi rannikkoalueiden suomenruotsalaisista vaalipiireistä. Vasemmistoliitto taistelisi olemassaolostaan ja yrittäisi epätoivoisesti pitää kiinni yksittäisistä, pääosin Pohjois-Suomessa sijaitsevista vaalipiireistään, kun taas kristillisdemokraatit katoaisivat poliittiselta kartalta kokonaan.
Vihreiden paikkamäärä olisi vuosina 2011 ja 2015 selvästi suhteellista vaalitapaa alhaisempi, mutta olisi liki kolminkertaistunut vuoden 2019 vaaleissa, vieden huomattavan määrän paikkoja kokoomukselta Helsingissä. Vihreät olisikin enemmistövaalitavassa selvä kokoomuksen kilpailija, joskin puolueen profiili kaupunkilaispuolueena rajoittaisi merkittävästi sen kasvupotentiaalia.
Kuva 2. Puolueiden voittamat vaalipiirit vuosien 2011, 2015 ja 2019 vaalien perusteella puoluemalliin perustuvalla enemmistövaalitavalla laskettuna. Laatikoissa suurennettuna ylhäältä katsottuna Oulu, Turku, Tampere ja pääkaupunkiseutu.
Porvarit olisivat blokkimallissa vahvoilla
Blokkimallissa oikeistoblokki olisi kahdesta blokista selvästi vahvempi, sillä se olisi saanut vuosien 2011 ja 2015 vaaleissa molemmissa enemmistön eduskuntaan. Vuonna 2019 vasemmistoblokki olisi kuitenkin onnistunut nappaamaan 105 paikalla niukan enemmistön.
Kuva 3. Eduskunnan paikkajako vuosien 2011, 2015 ja 2019 vaalien perusteella blokkimalliin perustuvalla enemmistövaalitavalla laskettuna.
Blokkimalli saisi Suomen puoluekartan näyttämään huomattavasti eurooppalaisemmalta, sillä vasemmistoblokki hallitsisi kaupunkeja ja oikeistoblokki maaseutua. Poikkeuksen muodostaisivat Espoo ja jotkut suurten kaupunkien keskusta-alueet, jossa oikeistoblokki olisi vahvoilla. Tämän vuoksi vasemmistoblokin olisi vaikeaa, mutta ei mahdotonta saada enemmistö eduskuntaan. Se joutuisi enemmistön saadakseen saamaan huomattavasti enemmän ääniä vaalipiireissä, joissa oikeistoblokilla on vahva etulyöntiasema.
Perussuomalaiset ja RKP toimisivat blokkien ulkopuolella itsenäisinä puolueina. RKP siksi, että puolue kilpailisi lähinnä suomenruotsalaisissa vaalipiireissä joissa sen kannatus olisi ylivoimaista, ja perussuomalaiset siksi, että se ei populistipuolueena sopisi kumpaankaan blokkiin.
RKP saisi blokkimallissa hivenen verran vähemmän paikkoja kuin puoluemallissa, johtuen siitä että se menettäisi muutamia Uudenmaan vaalipiirejä molemmille blokeille. Perussuomalaiset sen sijaan katoaisivat blokkimallissa eduskunnasta lähes täydellisesti, sillä puolue olisi onnistunut voittamaan ainoastaan yhden vaalipiirin vuonna 2015. Perussuomalaisten kannatus ei riittäisi missään muussa vaalipiirissä tai minään muuna tutkimusvuotena peittoamaan kahden suuremman blokin saamaa äänimäärää.
Kuva 4. Puolueiden voittamat vaalipiirit vuosien 2011, 2015 ja 2019 vaalien perusteella blokkimalliin perustuvalla enemmistövaalitavalla laskettuna. Laatikoissa suurennettuna ylhäältä katsottuna Oulu, Turku, Tampere ja pääkaupunkiseutu.
Vaalitulokset päätettäisiin pienessä piirissä
Demokratian kannalta huolestuttavin piirre sekä puoluemallissa että blokkimallissa olisi se, että vaalien lopputulos päätettäisiin suhteellisen pienessä määrässä kilpailullisia vaalipiirejä, joissa puolueiden kannatus on riittävän tasaväkistä. Sen sijaan isossa osassa vaalipiirejä, puoluemallissa 116:ssa eli 61% vaalipiireistä ja blokkimallissa 146:ssa eli 73% vaalipiireistä valta ei olisi vaihtunut kertaakaan kolmissa tutkituissa vaaleissa. Näissä epäkilpailullisissa vaalipiireissä muilla puolueilla ei ainakaan nykytilanteessa olisi realistisia mahdollisuuksia voittaa eniten ääniä saanutta puoluetta sen ylivoimaisen aseman ansiosta.
Epäkilpailullisen vaalipiirin määritelmä on tässä yhteydessä vaalipiiri, jossa valta ei olisi vaihtunut kertaakaan vuoden 2011 vaalien jälkeen. Kaikista epäkilpailullisimmat vaalipiirit sijaitsevat pääosin Pohjois- ja Itä-Suomessa, jossa keskustalla on ylivoimainen asema, sekä Pohjanmaan rannikkoseudulla ja Uudenmaan suomenruotsalaisilla alueilla, jossa RKP kontrolloi useita vaalipiirejä. Puoluemallissa epäkilpailullisista vaalipiireistä 41 kuuluisi keskustalle, 32 kokoomukselle, 25 SDP:lle, 13 RKP:lle, seitsemän perussuomalaisille ja kolme vihreille. Blokkimallissa epäkilpailullisista vaalipiireistä 84 kuuluisi oikeistoblokille, 53 vasemmistoblokille ja 9 RKP:lle.
Keskusta saisi siis lähes automaattisesti joka vaaleissa viidenneksen paikoista. Vastaavasti oikeistoblokin tarvitsisi epäkilpailullisten vaalipiirien lisäksi voittaa vain 17 vaalipiiriä saadakseen enemmistön eduskuntaan.
Epäkilpailullisten vaalipiirien vastapainona olisivat kilpailulliset vaalipiirit, joissa puolueet kävisivät kovaa vaalikamppailua keskenään. Ne sijoittuisivat pääosin suuriin ja keskikokoisiin kaupunkeihin ja niiden ympäryskuntiin.
Kuten muissa enemmistövaalitapaa käyttävissä maissa on havaittu, puolueet keskittyisivätkin kampanjoissaan pääosin näihin alueisiin, jättäen epäkilpailulliset alueet lähes huomiotta. Lisäksi on huomioitava, että puoluemallissa näissäkin kilpailullisissa vaalipiireissä realistiset voitonmahdollisuudet ovat usein vain 2–3 eri puolueella.
Enemmistövaalitapa voisi tehostaa päätöksentekoa, mutta heikentäisi demokratiaa
Halusin tutkimuksessani selvittää, miten enemmistövaalitapaan siirtyminen vaikuttaisi Suomen puolueiden voimasuhteisiin. Aihe oli mielenkiintoinen, vaikkakin sen tulokset osoittivat, että enemmistövaalitapa heikentäisi eduskunnan paikkajaon suhteellisuutta. Järjestelmällä kuitenkin saataisiin aikaan ainakin blokkimallilla vahvoja enemmistöhallituksia, ja puoluemallillakaan hallitusten ei tarvitsisi olla yhtä laajapohjaisia, kuin mitä ne nykyään ovat.
Enemmistövaalitapa siis mahdollistaisi yksimielisemmät, entistä vahvemmin tiettyä aatesuuntaa edustavat hallitukset, mutta niiden vastapainona olisi kuitenkin kansalaisten heikentynyt mahdollisuus vaikuttaa vaalitulokseen.
Vaikka vaalijärjestelmäuudistusta, etenkään enemmistövaalitapaan perustuvaa sellaista, tullaan tuskin lähivuosina toteuttamaan, oli tutkimuksen tekeminen mielenkiintoista ja antoisaa. Toivonkin tutkielman herättävän entistä aktiivisempaa keskustelua nykyisestä vaalijärjestelmästä ja sen hyöty- ja haittapuolista sekä lisäävän tietoisuutta siitä, kuinka institutionaaliset valinnat vaalijärjestelmän suhteen voivat vaikuttaa radikaalistikin lainsäädännöllisten elimien paikkajakoon.
Kirjoittaja osallistui Ajatuspaja Toivon Gradupaja-hankkeeseen. Rintanen teki valtio-opin pro gradu -työnsä Tampereen yliopistossa. Rintasen tutkielmassa esitellään enemmistövaalitavan käyttöönoton potentiaalisia vaikutuksia suomalaisten puolueiden voimasuhteisiin. Kokonaisuudessaan Pro Gradu -työ on luettavissa tästä.
Rintasen kaksi aiempaa gradupaja-kirjoitusta:
Miltä näyttäisi first-past-the-post -vaalijärjestelmä Suomessa?
Enemmistövaalitapa toisi Pirkanmaalle kaksipuoluejärjestelmän
Ajatuspaja Toivon Gradupaja aloitettiin vuonna 2018. Lue tästä lisää, mistä Gradupajassa on kyse ja ketkä kaikki siinä ovat nyt tai ovat aiemmiin olleet mukana.