”EU kieltää Netflixin” – Tästä kohutussa esityksessä on oikeasti kyse

 

Euroopan parlamentti hyväksyi kuluneella viikolla lakiesityksen, jossa vaaditaan netin suoratoistopalveluilta 30 prosentin osuutta eurooppalaisia ohjelmia.

 

Euroopan parlamentin päätös hyväksyä uusi audiovisuaalisia palveluita koskeva direktiivi on herättänyt Suomessa huomiota. Muun muassa laajasti sosiaalisessa mediassa jaettu (ja ihmetelty) Ylen uutinen kertoo, että “jatkossa vähintään 30 prosenttia kaikkien EU:n alueella toimivien suoratoistopalveluiden tarjonnasta tulee olla Euroopassa tuotettua”.

Uutisen mukaan Euroopan parlamentti äänesti selvin luvuin läpi lain, joka edellyttää suoratoistopalveluita kuten Netflixiä, HBO:ta ja Amazonia tarjoamaan enemmän eurooppalaisia TV-sarjoja ja elokuvia.

Tämä on sinänsä totta eikä uutisessa ole virhettä. Ilmeisesti (pelkästään) sen pohjalta on kuitenkin tehty johtopäätöksiä ja ulostuloja, joissa audiovisuaalisen alan sääntelyn kokonaiskuva on vähintäänkin pimennossa.

Todellisuudessa Euroopan parlamentin hyväksymä direktiiviesitys purkaa audiovisuaalisen alan sääntelyä ja tuo alan eri toimijoita keskenään samalle viivalle. Lisäksi on hyvä muistaa, että direktiivi tarvitsee vihreän valon vielä EU:n neuvostolta, jossa kaikki parlamentin toiveet eivät aina toteudu.

Direktiiviä päivitetään, eli sääntely ei ole kokonaan uutta

Ensinnäkin keskustelun kannalta on olennaista, että kyseessä ei ole kokonaan uusi direktiivi. EU on pyrkinyt luomaan toimivia sisämarkkinoita audiovisuaalisille palveluille, kuten TV-lähetyksille ja suoratoistopalveluille, jo 1980-luvulta lähtien.

Kuten hyvin tiedämme, toimivat markkinat tarvitsevat yhteiset pelisäännöt. Jos markkina halutaan luoda koko EU:n laajuiseksi, kuten audiovisuaalisten palveluiden kohdalla on haluttu, tulee myös sääntely – tai ainakin sen raamit – luoda koko sisämarkkinoille, eli EU-tasolla.

Nyt otsikoihin nouseella päätöksellä siis päivitetään vuoden 2010 direktiiviä. Se on vanhentunut, kun ala on muuttunut. Kun kyseistä direktiiviä sorvattiin, ei juuri kukaan osannut ajatella Netflixin, HBO:n ja Amazonin kaltaisten suoratoistopalveluiden valtaavan alaa nykyisellä tahdilla. Siksi myös sääntely kirjoitettiin lähinnä isoja TV-kanavia ajatellen.

Direktiivin uudistamisen tavoitteena on luoda tasapaino kuluttajansuojan ja kilpailukyvyn välille. Sitä esittävä Euroopan komissio haluaa myös joustavoittaa TV-kanavia koskevaa sääntelyä, suojella alaikäisiä tehokkaammin ja päivittää direktiiviä niin, että se huomioi muuttuneen markkinatilanteen.

Alaikäisten suojelun taustalla on muun muassa havainto, että suoratoistopalveluita katsovat paljon erityisesti nuoret ja lapset, mutta palveluiden velvoitteet haitallisen sisällön poistamisesta ovat olleet epäselviä. Uudessa direktiivissä saatetaan alaikäisten suojelua koskevat normit samalla tasolle televisiolähetyksissä ja tilattavissa palveluissa. Euroopan parlamentti lisäsi komission pohjaesitykseen vielä useita samankaltaisia velvoitteita mm. Youtuben ja Facebookin kaltaisille videoalustoille, joihin käyttäjät lataavat itse tuottamaansa sisältöä, mutta torjui ajatukset sisällön ennakkotarkastuksista.

Markkinatilanteen muuttumisella taas viitataan siihen, että ennen korkeintaan oligopolistista kilpailua kohdanneet TV-kanavat ovat saaneet täysin uuden haastajan. Samalla vanhan maailman ja vanhan kilpailutilanteen aikana tehty sääntely on asettanut niille velvoitteita, joista monet eivät ole koskeneet suoratoistopalveluita.

Yleisesti Euroopassa on sekä EU-tasolla että kansallisesti katsottu, että TV-kanaville – joilla kiistatta on suuri merkitys julkisen mielipiteen muodostumisessa ja yhteiskunnan toiminnassa – on voitu asettaa verraten pitkälle meneviä velvoitteita ja rajoitteita, joiden tavoitteet ovat olleet pikemminkin yhteiskuntapoliittisia kuin kilpailua turvaavia. Nykyisen direktiivin mukaan jäsenvaltioiden tulee mm. varmistaa, “että lähetystoiminnan harjoittajat varaavat eurooppalaisille teoksille suurimman osan lähetysajastaan”, eli siis yli puolet. Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että lähetystoiminnan harjoittajat varaavat vähintään 10 prosenttia lähetysajastaan tai budjetista lähetystoiminnan harjoittajista riippumattomien tuottajien valmistamille teoksille, eli niin sanotulle riippumattomalle tuotannolle. Myöskään mainosten määrä ei saa olla yli 15-20 prosenttia päivittäisestä lähetysajasta eikä yli 20 prosenttia lähetysajasta jokaista tuntia kohden. Euroopan parlamentin nyt hyväksymässä direktiiviehdotuksessa 20 prosentin tuntikohtaisesta enimmäismäärästä luovutaan ja ensimmäistäkin hieman joustavoitetaan.

Vaatimukset ovat silti kovia ja ne ovat itse asiassa peräisin jo vuodelta 1988, jolloin ensimmäinen asiaa koskeva EU-direktiivi annettiin. Vuoden 1988 direktiivistä se poimittiin muuttumattomana vuoden 2010 direktiiviin. Linjaus 50 prosentin eurooppalaisesta sisällöstä siis tehtiin aikana, jolloin Berliinin muuri oli vielä pystyssä ja Suomen EU-jäsenyys pääosin kaukainen ajatus.

Suoratoistopalveluita tuodaan samalle viivalle TV-kanavien kanssa

Keskeinen ongelma nykyisessä direktiivissä on sen “kaksitasoinen” lähtökohta. Esimerkiksi yllä mainitut rajoitukset koskevat direktiivin mukaan vain lineraarisia lähetyksiä, eli käytännössä TV-kanavia, mutta eivät ei-lineaarisia lähetyksiä, kuten suoratoistopalveluita. Muutenkin direktiivi on rakennettu niin, että TV-kanaville asetetaan (ilmeisesti niiden yhteiskunnallisen merkityksen johdosta) tiukkoja rajoitteita, eli ne altistetaan eräänlaiselle “ensimmäisen tason” sääntelykokonaisuudelle. Suoratoistopalveluita koskeva “toisen tason” sääntely on huomattavasti kevyempää.

Kokonaan direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät tällä hetkellä esimerkiksi sosiaalisen median käyttäjien tuottama sisältö, kuten Facebook- ja Youtube-videot.

Käytännössä siis televisiolähetyksiin, suoratoistopalveluihin ja käyttäjien tuottamaan sisältöön sovelletaan kaikkiin eri sääntöjä ja eritasoista kuluttajansuojaa. Tämän uusi direktiivi haluaa korjata.

Kuten on laajasti ihmetelty, Euroopan parlamentti haluaa myös velvoittaa suoratoistopalvelut vähintään 30 prosentin osuuteen eurooppalaisia teoksia ohjelmavalikoimissa sekä varmistamaan niille riittävä näkyvyys. Komission alkuperäisessä esityksessä osuus oli 20 prosenttia, mutta parlamentti halusi nostaa sitä.

Direktiiviehdotuksessa tehdään kuitenkin poikkeus sellaisten yritysten kohdalla, joiden läsnäolo markkinoilla ei ole merkittävä, eli erityisesti liikevaihdoltaan pienten yritysten kohdalla. Esityksen mukaan tavoitteena on varmistaa, etteivät eurooppalaisten teosten edistämistä koskevat velvoitteet heikennä markkinan kehitystä ja että uudet toimijat pääsevät markkinoille. Siksi kyseisiä vaatimuksia ei saa soveltaa näihin yrityksiin lainkaan. Lisäksi jäsenvaltiolle jätettäisiin mahdollisuus jättää 30 prosentin vaatimus soveltamatta tilanteissa, joissa se olisi kohtuutonta tai epäkäytännöllistä.

Direktiivi tarjoaa suoratoistopalveluiden kohdalla siis huomattavasti joustoa ja pelivaraa – ainakin verrattuna niihin sääntöihin, joita eurooppalaiset TV-yhtiöt ovat noudattaneet jo 80-luvulta lähtien. On siis mahdollista, että todellisuudessa vain harvat suoratoistopalvelut joutuvat noudattamaan 30 prosentin Eurooppa-kiintiötä.

Äänestäisitkö puolesta vai vastaan?

Alussa mainitussa Ylen uutisessa nostettiin esiin, että suomalaisista mepeistä “ehdotusta vastustivat keskustan Anneli Jäätteenmäki ja Mirja Vehkaperä, RKP:n Nils Torvalds ja perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen äänesti tyhjää”. Muut kannattivat esitystä.

Sen pohjalta on ihmetelty, miten listalta puuttuvat “markkinamyönteisemmät mepit” voivat hyväksyä tällaista “EU-protektionismia”, jolla asetetaan uusia velvotteita suoratoistopalveluille.

Kyseisessä äänestyksessä ei kuitenkaan äänestetty nimenomaan Netflixin tai muiden palveluiden velvoitteesta ottaa ohjelmistoonsa tietty määrä eurooppalaista tuotantoa, vaan koko direktiiviesityksestä. Esitystä puoltaneet europarlamentaarikot eivät siis välttämättä kannata kiintiöitä eivätkä esitystä vastustaneet vastusta niitä. Tätä logiikkaa noudattaen voisi yhtä lailla sanoa, että esitystä vastustaneet europarlamentaarikot vastustivat alaikäisten suojelua suoratoistopalveluissa – kuuluivathan sekin nyt hyväksyttyyn tekstiin.

En ole audiovisoaalisen alan sääntelyn erityisasiantuntija, mutta itselleni sekä Euroopan komission esittämät että Euroopan parlamentin nyt hyväksyvät muutokset vuoden 2010 direktiivin näyttäytyvät suhteellisen pieninä ja esimerkiksi tikunnokkaan noussut eurooppalaisten ohjelmien ensisijaisuuden korostaminen melko tarpeettomalta. Myös ideologisesta näkökulmasta voi hyvin kyseenalaistaa, onko 2010-luvulla tarpeen vaatia TV-kanavien sisällön olevan yli 50 prosenttisesti eurooppalaista tai ylipäätään säännellä markkinaa tähän malliin. Jos tästä kuitenkin halutaan pitää kiinni (kuten eurooppalainen enemmistö ilmeisesti haluaa), on luontevaa, että TV-kanaviin ja suoratoistopalveluihin sovelletaan samankaltaisia vaatimuksia. 

Hyvän lainsäädännön tulee olla ennakoitavaa ja tarjota audiovisuaalisen alan toimijoille vakaa toimintaympäristö, minkä direktiiviehdotus tekee – korjaten samalla eräitä sääntelyn selkeitä ongelmakohtia. Jos itse olisin painanut Strasbourgissa ehdotuksen kohdalla nappia, olisin todennäköisesti painanut vihreää.

 

LÄHTEET

European Parliament legislative resolution of 2 October 2018 on the proposal for a directive of the European Parliament and of the Council amending Directive 2010/13/EU on the coordination of certain provisions laid down by law, regulation or administrative action in Member States concerning the provision of audiovisual media services in view of changing market realities (COM(2016)0287 – C8-0193/2016 – 2016/0151(COD)) [linkki]

Proposal for a DIRECTIVE OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL amending Directive 2010/13/EU on the coordination of certain provisions laid down by law, regulation or administrative action in Member States concerning the provision of audiovisual media services in view of changing market realities (COM/2016/0287 final – 2016/0151 (COD)) [linkki]

Directive 2010/13/EU of the European Parliament and of the Council of 10 March 2010 on the coordination of certain provisions laid down by law, regulation or administrative action in Member States concerning the provision of audiovisual media services (Audiovisual Media Services Directive [linkki]

Council Directive 89/552/EEC of 3 October 1989 on the coordination of certain provisions laid down by Law, Regulation or Administrative Action in Member States concerning the pursuit of television broadcasting activities [linkki]

Katsarova, I. “Briefing: The Audiovisual Media Services Directive”, European Parliamentary Research Service, 14 June 2018 [linkki]