Ei elämää voi käsikirjoittaa
Vuoden kovimmaksi skuupiksi kuvailtu lehtijuttu ilmestyi Lännen Median lehdissä kesäkuun 3. päivä. Toimittaja Lauri Nurmi kirjoitti salaisiin lähteisiinsä nojautuen, että perussuomalaisten johdossa varauduttiin seuraavan viikonlopun puoluekokoukseen toimintasuunnitelmalla, joka pantaisiin toimeen, mikäli Jussi Halla-aho valittaisiin puolueen puheenjohtajaksi.
Suunnitelman A-mallissa Nurmen soinilais-terholaisiksi nimeämä ryhmittymä erottaisi halla-aholaiset kansanedustajat eduskuntaryhmästä ja puoluehallituksen avulla koko puolueesta. B-mallissa tämä ryhmittymä eroaisi itse ja perustaisi oman eduskuntaryhmän.
Uutiseen suhtauduttiin kaksijakoisesti. Toiset uskoivat sen sanomaan ja toiset, mm. varsin monet Lännen Median ulkopuoliset tiedotusvälineet, suhtautuivat siihen epäilevästi. Niiden epäilylle antoi puhtia väistyvän puheenjohtajan Timo Soinin blogikirjoitus, jossa tämä kiistää ajatuksen loikkaamisestaan perustamastaan puolueesta mielettömänä: ”Juudas meni ja hirtti itsensä”
Nurmi sai pontta, kun B-malli sattui toteutumaan. Hän otti vapaata työstään ja kirjoitti kirjan ”Perussuomalaisten hajoamisen historia”. Kirjassaan Nurmi väittää perussuomalaisten 20 kansanedustajan loikkauksen olleen etukäteen käsikirjoitetun. Lisäksi hän antaa ymmärtää pääministeri Juha Sipilän valehdelleen[1], kun tämä kiisti, että hallituksessa olisi tehty toimintasuunnitelma perussuomalaisten puoluekokouksen mahdollisen lopputuloksen varalta.
Nurmen mukaan myös Sipilän matka Kultarantaan esittämään hallituksensa eronpyyntö oli pelkkää poliittista teatteria, koska pääministeri tiesi jo Helsingistä lähtiessään perussuomalaisista irtaantuneesta ryhmästä ja sen halusta jatkaa hallituksessa.
Nurmi esittää, että perussuomalaisten hajoaminen ja hallituksen jatkaminen eronneitten tuella oli insinöörimäisen tarkasti etukäteen suunniteltu. Kieltämättä Nurmi saa sen siltä näyttämään. Moni myös uskoo asioiden tapahtuneen juuri kirjassa kuvaillulla tavalla. Uskon huipennuksena voi pitää Nurmen Suomen Kuvalehdeltä saamaa journalistipalkintoa.
Tapahtumakuvauksessa on kuitenkin vakava ongelma.
Vaikka Nurmi kirjansa alkusanoissa toteaa politiikan olevan ihmisten välistä toimintaa – ei insinööritiedettä, niin hän esittää asiat ikään kuin ihmisten tekojen ja seurausten yhteys olisi tiukan kausaalinen, ja että ihmisten teot perustuisivat aina tietoisiin, rationaalisiin syihin; kun tapahtuu jotain erityistä, niin sen on ilman muuta oltava jonkun tai joidenkin etukäteen suunnittelemaa.
Näin ei asia kuitenkaan inhimillisessä toiminnassa ole. Meillä voi olla ajatuksia siitä, miten asiat kulkevat. Me voimme myös tehdä suunnitelmia erilaisten vaihtoehtojen varalta. Emme kuitenkaan ole täällä yksin. Lukemattomien muiden toiveet, ajatukset ja teot vaikuttavat siihen, mitä lopulta tapahtuu.
Sattuma muokkasi tapahtumia
Kaikessa yhteisöllisessä johdetussa toiminnassa on luonnollista, että tehdään suunnitelmia siitä, miten toimitaan erilaisissa mahdollisissa tilanteissa. Niinpä siinä ei ole mitään mystistä, että poliittisissa puolueissa tehdään strategioita. Olisi pikemminkin kummallista, jos ei tehtäisi.
Istuva hallituksemme syntyi keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen parlamentaarisen enemmistön varaan. On ymmärrettävää, että keskusta ja kokoomus olivat huolestuneita perussuomalaisten kaikkien nähtävissä olleesta hajaannuksesta. Kumpikin puolueista myös suhtautui varauksella ajatukseen yhteistyöstä Jussi Halla-ahon johtaman puolueen kanssa.
Tämä ei kuitenkaan todista, että keskusta ja kokoomus olisivat rakentaneet etukäteen yhdessä soinilais-terholaisten kanssa suunnitelman näiden irtautumisesta perussuomalaisista ja oman eduskuntaryhmän muodostamisesta. Nimettömiin lähteisiin ja omiin oletuksiinsa nojautuen Nurmi esittää, että suunnitelma oli olemassa. Esitys on asetettavissa kyseenalaiseksi tarkasteltaessa tapahtumia huomioiden sattuman merkitys.
Kielitoimiston sanakirjan määritelmän mukaan sattuma on ”satunnainen tapahtuma, sattumus; se mikä tapahtuu odottamatta, ennalta arvaamatta tai aikomatta tai suunnittelematta”. Sattuma on siis odottamaton ja yllättävä tapahtuma. Sellaisen kokivat soinilais-terholaiset perussuomalaisten puoluekokouksessa ja Sipilä matkallaan, jolla hänen piti jättää hallituksensa eronpyyntö.
Jussi Halla-ahon ja hänen hengenheimolaistensa vallattua perussuomalaisten kaikki keskeiset johtopaikat tunsivat soinilais-terholaiset tulleensa niin pahasti lyödyiksi, että jatko puolueessa tuntui mahdottomalta. Monet olivat mielentilassa, jossa he olivat varsin vastaanottavaisia ratkaisumallille, joka lievittäisi puoluekokousviikonlopun pettymystä.
Pettyneet koottiin yhteen. Kun ensin ajatuksena ollut halla-aholaisten erottaminen ryhmästä todettiin mahdottomaksi toteuttaa, päätettiin itse lähteä puolueesta ja ryhdyttiin rakentamaan eduskuntaryhmää, joka voisi ilmaista tukensa Sipilän johtamalle hallitukselle.
Maanantaina Sipilä ja kokoomuksen Petteri Orpo tapasivat Halla-ahon ja totesivat, että edellytyksiä jatkaa hallitustyöskentelyä tämän johtaman puolueen kanssa ei ole. Hallituksen oli erottava. Eroilmoitus oli tarkoitus esittää tasavallan presidentille seuraavana päivänä, tiistaina klo 15.00.
Pääministeri Sipilä varasi presidentiltä tapaamisajan Kultarantaan Naantaliin. Lauri Nurmi väittää matkan Kultarantaan olleen pelkkää teatteria, koska Sipilä tiesi jo siinä vaiheessa, että perussuomalaisista eronnut ryhmä oli perustettu, ja että siinä oli riittävästi edustajia, jotta hallitus voi jatkaa toimintaansa parlamentaarisen enemmistön turvin.
Väitteeltä vie kuitenkin pohjaa Timo Soinin valtiosihteerin Samuli Virtasen Iltasanomille antama haastattelu, josta käy ilmi, että vielä sunnuntai-iltana oli ajatuksena, että eduskuntaryhmän enemmistö erottaa halla-aholaiset ja jäljelle jäävät jatkavat hallituksen tukemista. Tällaisesta suunnitelmasta informoitiin myös Sipilää. Tämä piti sitä epärealistisena ja ilmoitti, että hänen on mietittävä muitakin vaihtoehtoja.
Vaihtoehto realisoitui sittemmin matkaksi jättämään hallituksen eronpyyntö. Teatterista ei siis ollut kyse, vaan ainoaksi mahdollisuudeksi jääneestä ratkaisusta tilanteessa, jossa hallitus oli menettämässä parlamentaarisen enemmistönsä.
Sipilä hyödynsi sattumaa
Tapahtumat etenivät tästä eteenpäin erillistä reittiä. Toisaalla soinilais-terholaiset päätyivät oman ryhmän perustamiseen ja toisaalla pääministeri ryhtyi valmistelemaan hallituksensa eroa.
Lähtiessään Kultarantaan Sipilällä ei ollut varmaa tietoa uuden hallitusta tukevan eduskuntaryhmän syntymisestä ja koosta. Sipilä sai tämän hallituksen jatkon mahdollistaneen tiedon vasta ollessaan jo lähes perillä Kultarannassa. Päätös luopua hallituksen eronpyynnön esittämisestä oli serendipinen. Serendipisyys tarkoittaa kykyä hyödyntää sattumaa siten, että päädytään erilaiseen, toimijan kannalta parempaan lopputulokseen kuin mikä alun alkaen on ollut tavoite.
Tapahtuman sattuma eli Sipilän kannalta odottamaton, hänen suunnitelmansa (eronpyynnön jättäminen) vastainen asia oli perussuomalaisista eronneiden kansanedustajien perustaman riittävän suuren hallitusta tukevan eduskuntaryhmän syntyminen sunnuntai-illan ja tiistain iltapäivän välisenä aikana.
Lauri Nurmi väittää pääministerin paitsi järjestäneen näytösluonteisen eronpyyntömatkan, myös valehdelleen eduskunnassa kieltäessään perussuomalaisten hajoamisen olleen ennalta käsikirjoitettu. Sipilä sanoi, että hän ei ollut ollut mukana hallituksessa missään sellaisissa keskusteluissa, joissa tällaista suunnitelmaa [perussuomalaisten ryhmän hajottaminen, uuden ryhmän perustaminen ja ministerien jatkaminen tehtävissään] olisi tehty.
Lauri Nurmi ei esitä kirjassaan yhtään todistetta siitä, etteikö asia olisi siten kuin Sipilä sanoo. Nurmen rakentama kuvaus tapahtumista perustuu ilmeiseen oletukseen, että perussuomalaisten hajoamisen ja sen jälkeisten tapahtumien kaltaisia asioita ei yksinkertaisesti voi tapahtua ilman käsikirjoitusta.
Nurmi ilmaisee kirjassaan harminsa siitä, että jotkut tiedotusvälineet epäilevät hänen tapahtumakuvauksensa oikeellisuutta. Hän kirjoittaa: ”[-) ollakseen vallan vahtikoira suomalaisen median on pystyttävä vaikeissa ja tärkeissä uutistilanteissa kriittiseen politiikan journalismiin kollektiivisesti.” Vaatimus on pelottava, sillä kollektiivisuuden toteutuminen johtaisi kritiikittömään yhden totuuden julistamiseen.
Avoimen yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että on toimittajia, jotka ymmärtävät asioiden olevan moniulotteisimpia kuin populistit – olivat he sitten poliitikkoja tai toimittajakollegoita – yrittävät selittää. Politiikka on elämää. Sitä ei todellakaan voi käsikirjoittaa.
Jukka Helttula
Kirjoittaja on hallintotieteiden tohtori, jonka väitöskirjan aihe oli sattuman merkitys yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
KIRJALLISUUS
Nurmi, Lauri (2017): Perussuomalaisten hajoamisen historia. Into, Helsinki.
Haapala, Timo (2017): Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista. Iltasanomat 18.11.2017.
Helttula, Jukka (2015): Sattuma yhteiskuntaa muokkaavana voimana. Tutkimus sattumien synnystä, olemuksesta ja vaikutuksesta. Tampere University Press.
[1] Kirjan muotoilu: ” [-) varautumisen ja etukäteissuunnittelun myöntäessään pääministeri de facto tunnustaisi valehdelleensa eduskunnan täysistunnossa [-]”)