Demokratia on löysä argumentti
Avasimme keskustelun kunta- ja maakuntavaalien listojen pituudesta Puolueiden kaupunkikannatus -analyysilla. Huomasimme, että viime kevään kuntavaaleissa suurimmissa kaupungeissa jokaisella täydellä listalla 2/3 ehdokkaista keräsi 90 % listansa äänistä.
Lähestyimme listojen pituuksien kyseenalaistamista kolmesta näkökulmasta:
- Ehdokkaiden vaalityön mielekkyys. Kampanjointi vaatii aikaa ja rahaa. Vaalityö ei ole motivoivaa, jos läpimenon mahdollisuudet ovat epärealistiset. Pitkällä listalla monet panostukset menevät lähes hukkaan, kun äänet keskittyvät kärkipään ehdokkaille. Ei ihme, että poliittinen osallistuminen on heikkoa, kun työ palkitsee monia niin heikosti.
- Vaalien jälkeinen paikkajako. Liittyen edelliseen ehdokkaiden motivoitumiseen, tuntuu hurjalta, että varsinkin suurimmissa kaupungeissa kaikille ehdokkaille ei voida tarjota edes lautakunnan varapaikkaa. Monet kokevat pettymystä vaalien jälkeen, koska annettu panos yhteiseen hyvään ei tuotakaan vaikuttamisen mahdollisuuksia.
- Puolueiden resurssit. Ehdokashankinta on vaali vaalilta työläämpää. Jos täysien listojen keräämiseen käytettävät resurssit kohdennettaisiinkin pienemmän joukon kouluttamiseen ja avustamiseen, olisi ehdokkailla parempi tietotaso ryhtyä kuntapoliitikoksi. Kampanjointi myös maksaisi vähemmän puoluejärjestöille, kun ehdokasmäärät olisivat pienempiä.
Ehdotusta listojen lyhentämisestä on vastustettu sillä argumentilla, että se kaventaisi demokratiaa. (Esim. Lännen Median tekemät puoluesihteereiden haastattelut aiheesta täällä ja Etelä-Suomen Sanomien juttu täällä). Demokratian yksi tärkeimmistä mittareista on äänestysaktiivisuus, ja ehdokasmäärien pitäisikin siis tässä logiikassa korreloida äänestysprosentin kanssa. Todistustaakka voisi olla muilla, mutta ajatuspaja teki pika-analyysin aiheesta.
Kävimme läpi Uudenmaan ja Varsinais-Suomen kuntien ehdokasmäärät suhteessa äänestysaktiivisuuteen. Regressioanalyysi olisi toki paikallaan, mutta havainnekuva osoittaa, ettei yhteys ainakaan kovin voimakas ole:
Toisekseen demokratia-argumentti on erikoinen siitä näkökulmasta, että eduskuntavaaleissa kuitenkin riittävät paikkojen kokoiset listat. Miksi ylintä lainsäädäntövaltaa valittaessa riittää selvästi pienempi ehdokasjoukko isommalla äänestysalueella? Onko äänestäjän sittenkin helpompi tehdä äänestyspäätös, kun lista on rajatumpi? Ainakin äänestysprosentit ovat korkeampia eduskuntavaaleissa – presidentinvaaleista puhumattakaan.
Edellä esitetyt kolme ehdokas- ja puoluelähtöistä näkökulmaa ovat itseasiassa juuri sitä, mitä demokratiassamme pitäisi useammin nostaa esiin. Poliittinen osallistuminen ei missään nimessä ole vain äänestyskoppiin asettumista, vaan se lähtee siitä, että järjestötyö, ehdokkuus, kampanjointi ja luottamustehtävät herättävät kansalaisissa innostuksen lähteä mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
Mitä useampi on mukana politiikan tekemisessä, sitä paremmin tietoisuus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta leviää. Jos äänestysaktiivisuutta halutaan nostaa ja edustuksellisesta demokratiasta pitää kiinni, puoluelähtöisestä osallistumisesta pitää tehdä houkuttelevaa ja mielenkiintoista. Ehdokaslistoille pääseminen pitää olla tavoittelemisen arvoista.
Kun katse kääntyy maakuntavaaleihin, tarvitaan hyvin selkeitä perusteita, jos halutaan valita lähes eduskuntavaalien mukaiset vaalialueet, mutta sovelletaan kuitenkin kuntavaalien puolitoistakertaisia listoja.
Tilanne on varmasti erilainen pienissä ja suurissa kunnissa. Tästä on kyse koko kaupungistumiskysymyksessä.
Sini Ruohonen