Gradupaja: Asiantuntijuus, edustavuus sekä hyvä käytös – millainen on hyvä hallinnon edustaja? Riittävätkö kirjalliset pätevyysvaatimukset viran täyttämiseen?
Yhteiskunnallisen keskustelun monipuolistuvat muodot, päätöksentekijät niin työ- kuin vapaa-aikanaan ja korkea-arvoisten hallinnon edustajien arkelämä. Sosiaalinen media on nostanut tällaiset asiat uudeksi ilmiöksi.
Sosiaalinen media mahdollistaa vuorovaikutteisuutta niin sanotun tavallisen kansan sekä valtionhallinnon työntekijöiden välillä. Ilmiössä on paljon hyvää – hallinnon inhimillistäminen edesauttaa sektorin kiinnostavuutta sekä osallistaa erityisesti nuoria. Henkilöityminen sekä vuorovaikutus ovat tämän ajan ilmiö niin politiikassa, kuin kokonaan muillakin sektoreilla muusikoista asiantuntijoihin. Sosiaalisen median myötä julkishallinnon edustajat voivat vahvistaa asiantuntijan asemaansa sekä auktorisoida osaamistaan.
Ilmiön voi tarkastelussa kääntää myös siihen, mitä kansalainen kykenee ikään kuin vaatimaan mediankäytön kasvun myötä? Erilaisten vuorovaikutteisten alustojen kautta kansalainen voi osallistua aiempaa tehokkaammin esimerkiksi palvelujen kehittämiseen sekä myös vaatia parempaa palvelua. Kansalaisilla on mahdollisuus tuoda ilmi mielipiteitään, kokemuksiaan sekä toiveitaan hallintoa kohti.
2000-luvulla olemme lukeneet useista kohuista sekä sosiaaliseen mediaan vuotaneista tarinoista, miten hallinnon edustaja on esittänyt henkilökohtaisia mielipiteitään kovin sanankääntein. Oleellinen kysymys onkin, onko hallinnossa potentiaalisilla kohuilla jalansijaa, ovatko ne kiinnostavia ja onko niillä väliä? Tässä kirjoituksessa pohditaan, riittävätkö asiantuntijuus, edustavuus sekä hyvä käytös työaikana 2020-luvun hallinnon edustajan profiiliin, vai tuleeko edustavuuden ulottua myös vapaa-aikaan.
Kelpoisuusvaatimukset sekä julkisen vallan käytön konteksti lain näkökulmasta
Tarkastellaanpa, mitä laki sanoo virkamiehen kelpoisuudesta, sekä mitä julkisen vallan käyttö tarkoittaa.
Virkamieslaki (19.8.1994/750) säätelee valtion virkasuhdetta, jossa virkamies on työn suorittaja ja valtio työnantaja. Laki turvaa valtiollisten tehtävien hoitamista tuloksellisesti, tarkoituksenmukaisesti sekä oikeusturvavaatimukset täyttäen. Laissa määrätään, että virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä, noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä sekä käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla.
Viranomainen voi irtisanoa virkamiehen virkasuhteen virkamiehestä johtuvasta syystä vain, jos syy on erittäin painava. Tämä määräys poissulkee esimerkiksi irtisanomismahdollisuuden sairauden, vamman, poliittisten, uskonnollisten tai yhteiskunnallisten mielipiteiden ja aktiviteettien sekä raskauden johdosta.
Virkamieslaki on säädetty, sillä virkamiehet harjoittavat työssään julkisen vallan käyttöä. Julkisen vallan käytössä on kyse hallintopäätöksistä, yleisten normien antamisesta sekä voimakeinojen käyttämisestä. Jotta virkamies voi harjoittaa julkista valtaa – tehdä siis työtään – tulee toimivalta olla kirjattu lakiin hallinnon lainalaisuusperiaatteen mukaan. Julkisen vallan käyttö vaatii vierelleen oikeudellisen vastuun. Hallinnollisten tehtävien hoitaminen vaatii puolestaan lainalaisuusperiaatteen noudattamista, korostettua julkista luottamusta sekä ehdotonta puolueettomuutta.
Asiantuntijuuden teoriakeskustelun kontekstissa tulee myös ilmi, että monimutkaisessa, monitahoisessa päätösten ja linjausten maailmassa tosiasiallisen vallan on jakauduttava myös asiantuntijoille, joiksi virkamiehiä on tarkoituksenmukaista kutsua. Hallinnollisessa asiantuntijavallassa kyse on siitä, että tieto institutionalisoituu osaksi hallintokoneistoa ilman suurta politisointia tai popularisointia. Näin ollen tämänkin ajatuksenvirtaa sisältävän kirjoituksen aihe oikeastaan onkin hyvin ajankohtainen ja relevantti.
Yhteiskunnallinen painoarvo – riittääkö pätevyysvaatimusten täyttyminen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen? Onko imagolla merkitystä virkojen täyttämisessä?
Julkisuusperiaate ylettyy hallinnon edustajiin, sillä he ovat viranomaisten työntekijöitä. Näin ollen jokaisella kansalaisella on oikeus saada luotettavaa tietoa julkisen vallan käytöstä ja viranomaisen toiminnasta. Tämä tiedonsaantioikeus ei kuitenkaan ole tyhjentävä, sillä Suomessa on myös vahva yksityisyyden ja yksityiselämän suoja. Kuitenkin oikeusasiamiehen ratkaisuista on analysoitavissa, että hallinnon edustajan toimenkuvaan kuuluva ei-asiallinen käytös ulottuu myös esimerkiksi vapaa-ajan mielipidekirjoituksiin: alatyyliset ilmaisut sekä musta huumori ei ole hyvän käyttäytymisen mukaista.
Näin ollen, pohtien väliotsikon kysymyksen asettelua, vastaus on kyllä: esimerkiksi imagolla voi olla vaikutus hallinnon edustajan onnistumiseen työssään. Kysehän ei ole siitä, etteikö tämä henkilö saisi olla ihminen, inhimillinen toimija tässä yhteiskunnassa, jolla on myös täysi oikeus mennä ja kokea ja olla mieltä. Kyse on ennemmin esimerkiksi siitä, millaisia termejä sanallisesti ja missä tilanteessa hän myös vapaa-ajallaan niitä käyttää.
Hallinnon edustajalta voidaan edellyttää tasapuolista, syrjimätöntä, ihmisarvoa kunnioittavaa käyttäytymistä ja viestintää sekä asianmukaista, asiallista ja sopivaa käyttäytymistä paitsi hallinnon sisällä, suhteessa asiakkaisiin kuin mediassakin. On mielenkiintoista pohtia, mihin tämä veteen piirretty viiva aidosti asettuu. Mikäli henkilö olisi esimerkiksi hiljaisen tiedon perusteella tunnettu rasistisista mielipiteistään, mutta hän pitäisi ne itsellään, haasteita asiantuntijuuden hyväksymiselle ei olisi. Mikäli tilannekuva olisi sama sillä erotuksella, että tämä henkilö kirjoittaisi mediaan mielipidekirjoituksen alatyylisillä fraaseilla ja solvauksilla, tulisi virkamiesetiikka ja mahdollinen virkavastuu eteen.
Virkamieseettinen toimintaohje (2021, 26) alleviivaa erityisesti sosiaalisen median kontekstissa sitä, että kun virkamies käyttää sosiaalista mediaa omalla ajallaan yksityishenkilönä, on hän silti hallinnon edustaja. Ohjeessa suositetaan, että sosiaalisessa mediassa viestiessä käytettäisiin samaa harkintaa kuin julkisesti puhuessaan.
Sosiaalisen median käytössä tämä perusohje on oikeastaan erityisen järkevä. Edelleen on suotavaa inhimillistää myös hallinnon edustajien elämää, tuoda esiin aitoja asioita ja ikään kuin pehmentää kravatin kuristavaa otetta kaulalla. Kuitenkin, vaikka toimintaohje viittaa vain sosiaaliseen mediaan, olisi tuo periaate laajennettavissa myös muuhunkin käytökseen.
Julkisen hallinnon kontekstissa ja tietynlaisen asiantuntijavallan hegemoniassa: kyllä, kirjallisten pätevyysvaatimusten täyttyminen riittää hallinnon edustajan onnistumiseen työtehtävissään, mutta myöskin kyllä: imagolla ja julkisella käytöksellä on vaikutusta hallinnon edustajan uskottavuuteen ja näin ollen äärimmilleen vietynä myös hallinnon luotettavuuteen. Pienistä kolhuista veneet eivät tuppaa kaatumaan, mutta mitä laajemmalle alueelle ja syvemmälle raapaisu ulottuu, sitä mahdottomampi vettä on äyskäröidä pois pinnalla pysyäkseen. Se, mitä kolhun pienuus tai isous kullekin tarkoittaa, on oma teemansa.
Paluu perinteisten hyvien käytöstapojen äärelle
Organisaation ainoa tapa ehkäistä mainehaittaa ja kolhuja julkisuuskuvaan on osallistua keskusteluun siellä, missä sitä käydään. Kyse on pitkälti myös siitä, että mainehaittaa aiheuttavaan mediakohuun reagoidaan tarpeeksi ajoissa – joskus jopa samantien kohun noustua pintaan. Tähän ajatukseen on helppo samaistua muun muassa sosiaalisen median käyttäjänä. Olisi valheellista väittää, etteikö itsekin sorru ajoittain muodostamaan näkökulmaa kohun myrskynsilmässä olevaan organisaatioon tai henkilöön pelkkien yksipuolisten mediatietojen perusteella.
Kohujen noustessa olisi kuitenkin myös hyvä istua ja alas ja pohtia, onko minulla pätevyyttä arvioida yksittäisen ihmisen asiantuntijuutta vapaa-aikana tapahtuvien kohuotsikoiden perusteella etenkin silloin, kun kyse ei ole poliittisesta päättäjästä. Luonnollisesti poliitikkoihin kohdistuu enemmän odotuksia tietyn julkisuuskuvan mukaan elämisestä ja hyvä niin, mutta kun on kyse virkamieslain kelpoisuusvaatimukset täyttäneestä valtionhallinnon työntekijästä, suhtautuminen voisi olla toisenlaista.
Julkishallinnon viranhaltijan on tietenkin elettävä lain sallimissa rajoissa, suotavaa edustettavuuden kannalta olisi myös moraalikäsityksen mukainen hyvä käyttäytyminen. Hyvä kombinaatio median edustajilta että kuluttajilta olisi kuitenkin ripaus empatiaa, suuri annos medianlukutaitoa sekä luottamusta siihen, että rekrytointiprosessissa tarkistetaan henkilön pätevyys. Pätevyys ei ole suoranaisesti riippuvaista henkilön vapaa-ajan viettotavoista tai henkilökohtaisista, lain kirjaimen täyttävistä sekä yleisen moraalikäsityksen mukaisista mielipiteistä. Kyse on henkilön harkinta- ja arviointikyvystä sen suhteen, mitä hän itsestään tuo julki ja mitkä asiat oikeutetusti pitää yksityiselämänsä ja sen suojan piirissä. Oleelliseksi näkökulmaksi muodostuu työnantajan vastuu yhteisesti sovitusta toimintakulttuurista sekä pelisäännöistä.
Täysin epärehellistä ei ole sanoa, että julkista tehtävää hoitavien henkilöiden käyttäytymisen esiintuominen tulee nousemaan suhteessa entiseen. Nykyinen median toiminta sekä sosiaalisen median nanosekunnilleen osuva vauhti tulevat kiihtymään. Asiantuntijuuden ja asiantuntijavallan tutkimisenkin näkökulmasta tämä on mielenkiintoinen kehityssuunta, vaikka sen tarkoituksenmukaisuudesta voi olla montaa mieltä.
Tietyllä tavalla kyse on perinteisten hyvien käytöstapojen äärelle laskeutumisesta: ole rohkeasti oma itsesi, mutta mieti kaksi kertaa millaisen kuvan ja viestin haluat itsestäsi antaa. Kunnioita itseäsi sekä muita. Suhtaudu kanssaeläjiin empaattisesti. Tarkista pinnalle nousseen ilmiön faktat sekä taustat, populismille ei ole hyvässä hallinnossa sijaa. Hyvä käytös myös vapaa-ajalla luo uskottavuutta työtehtävien hoitoon – arkisten ja inhimillisten puolien jakaminen hyvän maun rajoissa tuo hallintoa lähemmäs kansalaisia vanhan norsunluutorni-ajattelun sijaan. Ab alio exspectes, alteri quod feceris.
Neea Loimuvirta
Kirjoittaja työstää pro gradu -tutkielmaansa viranhaltijoiden ja poliittisten päättäjien suhteesta vallankäytön näkökulmasta peilaten siihen, onko tuolla dynamiikalla merkitystä maakunnan pärjäämisessä EU-rahoituksen saamisessa. Kirjoittaja syttyy asiantuntijuuden ja asiantuntijavallan käsitteistä ja siitä, miten ne näkyvät ja vaikuttavat nyky-yhteiskunnassa.
Lähteet
Valtion virkamieslaki 19.8.1994/750
Mäenpää, M. (2020). Julkinen valta ja oikeusvaltio. Oikeuden perusteet, Nro 2, Helsingin
yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, Helsinki.
Sauri, P. (2020). Julkishallinto ja sosiaalinen media 2020. Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjan julkaisu nro 115. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2019.
Saarinen, E. (2021). Virkamiehen ei-hyväksyttävä käyttäytyminen virkavelvollisuuksien ja -vastuun näkökulmasta. Pro-gradu tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos.
Virkamieseettinen toimintaohje. Yleisesitys valtionhallinnon virkamiesetiikkaa koskevista säädöksistä, ohjeista ja käytännöistä. (2021). Valtiovarainministeriö, Helsinki.
Reunanen, J. (1996). Asiantuntijavalta : asiantuntijavalmistelu ministeriöissä ja asiantuntijavallan idean kehittely vanhaeurooppalaisen filosofian perustalta. Helsinki: Hallinnon kehittämiskeskus.
Mintzberg, H. (1983). Power In and Around Organizations. Administrative Science Quarterly, 30(4), 597–600. https://doi.org/10.2307/2392702