Asiantuntijavieras Jarno Limnell:

Eripura omissa joukoissa vaarallisempi kuin ulkoinen uhka

Viime marraskuussa kukaan meistä ei varmasti olisi arvannut, minkälainen vuodesta 2020 tulee. Suomella ja maailmalla olisi ollut riittävästi huolia ilman viruspandemiaakin. Keväällä kaikki mullistui, eikä vastausta mullistuksen kestoon ollut tarjolla. Muutenkin henkisesti raskaan alkuvuoden jälkeen kymmenien tuhansien suomalaisten luottamukselliset potilastiedot varastettiin, ja huoli yksityisistä, henkilökohtaisista tiedoista oli monella suuri. Nyt pimenevä koronasyksy ja sitä seuraava kylmä koronatalvi tulevat olemaan raskaampia kuin koronakevät.

Yhteiskuntamme henkistä kriisinsietokykyä testataan toden teolla. Tutkimuksien mukaan voimakkaimmin ihmisten turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa oma lähipiiri eli perhe, ystävät ja yhteisöt.  Kun arki ei ole tuttua ja normaalia, emme tapaa niitä ihmisiä joiden kanssa olemme tottuneet iloja ja suruja jakamaan, eikä tulevasta ole varmuutta, on ihmisen perusturvallisuuden tunne uhattuna.

Pari vuotta sitten tutkin professorikollegani kanssa suomalaisnuorten näkemyksiä turvallisuudesta. Vastauksien perusteella nuoret ajattelevat, että jos olemme eripurainen maa, on silloin ulkoistenkin uhkien vaikuttavuus isompi. Eikä maailma ympärillämme valitettavasti ole pelkästään vakaa ja turvallinen. Suurvaltapolitiikka muuttaa maailmaa samalla, kun kriisit jatkuvat niin Ukrainassa, Valko-Venäjällä kuin Turkin ja Kreikan rajallakin. Nämä eivät voi olla vaikuttamatta myös Suomeen.

Kriisit ja vakavatkin yhteiskunnalliset turvattomuustilanteet eivät pääty yhteen viruspandemiaan tai yksittäiseen psykoterapiakeskuksen tietomurtoon. Suomelle tärkeä sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä on heikkenemässä. Samalla turvallisuuden merkitys laajenee koko ajan uusille alueille, eikä vähiten hybridivaikuttamisen muodossa. Turvallisuuden rapauttajia – niin valtiollisia toimijoita kuin yksittäisiä poliitikkojakin – näyttää maailmassa olevan enemmän kuin rakentajia.

Tuorein katsaus Suomen turvallisuuspoliittiseen ympäristöön julkaistiin lokakuun lopulla. Viimeisin Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko pyrkii kuvaamaan sitä maailmaa, johon olemme matkalla sekä niitä toimenpiteitä, joilla turvallisuudestamme huolehditaan. Selonteon henki on aiempia selontekoja pessimistisempi. Maailma muuttuu turvattomammaksi ja vaikeammin ennustettavaksi. Epävakaus sekä ennalta-arvaamattomuus lisääntyvät. Maailma on muutostilassa eikä epävarmuuden kanssa voi tehdä muuta kuin yrittää sopeutua siihen.

Meidän suomalaisten kannalta oleellisinta ei kuitenkaan ole se, mitä ympärillämme tapahtuu, vaan se miten siihen reagoimme. Vaarallisin yhteiskuntamme uhkakuva on sisäisen yhtenäisyytemme mureneminen ja eripuraisuuden lisääntyminen. Se on myös yhä vahvemmin esiintyvän hybridivaikuttajan keskeisin tavoite.

Itseäni erityisesti huolestuttaa, jos tarkoituksella hajotetaan silloin, kun pitäisi koota. Poteroituminen ja toisten lokeroiminen ovat valitettavia trendejä myös politiikassa. Aivan kuin olisi unohtunut, että vaikeina aikoina yhteistyö on ollut aina Suomen vahvuus, jopa elinehto.

Tällä viikolla huipennuksensa saaneet Yhdysvaltojen presidentinvaalit olivat kylmäävä esimerkki siitä, miten poliitikot voivat halutessaan aiheuttaa pitkäkestoisia jakolinjoja kansakuntaan. Samanlaista identiteettipolitikointia, eli jakoa “meihin” ja “niihin”, on nähtävissä myös Suomessa. On toivottavaa, ettei tämä kehitys jatku yhtä pitkälle kuin Atlantin toisella puolella on päässyt käymään.

Samalla täytyy muistaa, ette Suomen yhtenäisyys ole pelkästään poliitikkojen vastuulla. Meillä jokaisella on oma osamme siinä, kuinka yhteneväinen kansakuntamme on. Jos jokainen itse lähipiirissään tuottaa turvallisuutta – turvattomuuden sijaan – on sen kerrannaisvaikutus valtava läpi Suomen. Toisiaan tukeva kansa on vastoinkäymisten jälkeen aiempaakin vahvempi kohtaamaan seuraavan kriisin.

Ei silti pidä vaipua epätoivoon ja apatiaan. Tutkimuksemme nuorten suomalaisten turvallisuusajattelusta herätti myös toivoa. Nuorten mielestä on selvää, että jos olemme kansakuntana yhtenäisiä, tulee ulkopuolelta mitä tahansa, sen kanssa kyllä pärjätään. Nämä nuorten erinomaiset näkemykset kannattaa meidän hieman vanhempien myös sisäistää.

Yksi yhteiskuntamme tunnussanoista on ”yhdessä”. Jotta ei jäätäisi vain juhlapuheiden tasolle, tarvitaan tekoja. Siihen tarvitaan meitä kaikkia: julkista sektoria, yrityksiä, akateemista yhteisöä, järjestöjä ja kansalaisia. Valinta on meidän.

Jarno Limnell

Kirjoittaja on työelämäprofessori ja toimitusjohtaja.