Raine Tiessalo on Toivon uusi toiminnanjohtaja

Ajatuspaja Toivon uutena toiminnanjohtajana on aloittanut Raine Tiessalo. Tiessalo on tehnyt monipuolisen uran journalismin, viestinnän ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen aloilla. Kokoomuksen viestintä- ja yhteyspäällikkönä vuodesta 2023 toiminut Tiessalo seuraa tehtävässä Sini Ruohosta, joka siirtyi kesäkuussa Turun apulaispormestariksi.
Toivon päätehtävänä on tuottaa tutkimuspohjaista tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi ja herättää ratkaisukeskeistä julkista keskustelua Suomen menestyksen kannalta tärkeistä teemoista.
“Ajatuspajan tulee olla päivänpolitiikkaa edellä ja tuoda tutkitut faktat ja kriittisetkin näkökulmat mielipiteenmuodostuksen tueksi. Näin vahvistamme myös kokoomuksen tulevaisuuden ohjelmatyötä”, Toivoa hallinnoivan Kansallisen kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä sanoo.
“Tiessalon monipuolinen kokemus journalismista, viestinnästä ja vaikuttamisesta ovat juuri sitä, mitä tarvitsemme.”
Toimittajana Tiessalo on toiminut muun muassa Ylen kirjeenvaihtajana Pariisissa, kansainvälisten uutistoimistojen Bloomberg Newsin ja AFP:n kirjeenvaihtajana Helsingissä ja mediayrittäjänä MustReadissa. Tiessalo on kirjoittanut taloutta ja yhteiskuntaa käsitteleviä raportteja Elinkeinoelämän valtuuskunnalle ja vastannut Perheyritysten liiton viestinnästä ja vaikuttamisesta.
“Laadukas tutkimustieto on paras pohja fiksulle päätöksenteolle. Suomenkin haasteista on tullut niin monimutkaisia, että yksinkertaisia ratkaisuja ei ole.
Parhaat päätökset syntyvät, kun juupas-eipäs -väittelyn sijaan ratkaisuja etsitään mahdollisimman monilta suunnilta – myös kansainvälisiin esimerkkeihin peilaten. Tässä Toivolla on tärkeä tehtävä”, Tiessalo sanoo.
Ajatuspaja Toivon arvopohjan kulmakiviä ovat myönteinen suhtautuminen kansainvälisyyteen, vastuulliseen markkinatalouteen ja yksilönvapauteen.
“Toivon arvot ovat samat, joita myös kokoomuslaiset pitävät tärkeinä. Niistä kumpuaa iso kirjo näkemyksiä, joista osa on jäänyt hallitusohjelman saaman huomion varjoon. Toivon tehtävänä on kanavoida monimuotoisempaa ajatusten kirjoa vahvemmin julkiseen keskusteluun”, Tiessalo sanoo.