Ajatuspaja ToivoJulkaisutKommentit#KAUPUNKIVISIO2030 -kirjasarja avaa keskustelun kaupunkien tulevaisuudesta

#KAUPUNKIVISIO2030 -kirjasarja avaa keskustelun kaupunkien tulevaisuudesta

 

 

Kaupunkien merkitys pitää tunnistaa nykyistä paremmin, ja kaupunkipolitiikasta olisi tarpeen keskustella julkisuudessa enemmän.

Ajatuspaja Toivo avaa kaupunkikeskustelun viiden kirjan #kaupunkivisio2030-kirjasarjalla. Yli 50 kokoomusvaikuttajaa suurimmista kaupungeista esittävät kirjoituksissaan ajatuksiaan taloudenpidosta sivistykseen ja sotesta ympäristökysymyksiin. Kirjat tarjoavat tietoa ja näkemyksiä päätöksenteon tueksi niin kaupungeissa kuin eduskuntatyössä.

 

Kaupungeissa megatrendien merkitys korostuu

 

Väestön ikääntyminen ja ikäihmisten hyvinvointi muovaavat voimakkaasti kaupunkien palveluratkaisuja. Huoltosuhteen muutos ja samanaikainen taloustilanteen heikentyminen edellyttävät kaupunkien tehtäväkentässä valintoja ja etenkin poisvalintoja.

Kaupungeissa tehdään hyvinvoinnin eteen paljon sellaista työtä, johon lainsäädäntö ei velvoita. Tulevassa sote-uudistuksessa on annettava nykyistä enemmän painoarvoa ennaltaehkäiseville hyvinvointipalveluille, joita kaupungeissa tuotetaan erittäin kattavasti.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä kaupungit ovat ottaneet itselleen ratkaisijan roolin. Päästötavoitteet ovat monissa kaupungeissa todella kunnianhimoiset.

Näyttää siltä, että kansallinen lainsäädäntö tulee ympäristökysymyksissä kaupunkien ja toki myös yritysten tekemien ratkaisujen perässä. Kaupungit osoittavat ilmastonmuutokseen liittyvissä kysymyksissä suuntaa eduskunnalle.

 

Talousnousun edellytykset luodaan kaupungeissa

 

Kasvuyritykset sijoittuvat kaupunkeihin, joissa on tarjolla korkean tason osaamista ja luovuutta. Uuden alustatalouden mahdollisuudet ovat siellä, missä on ihmisiä ja liikettä.

Kaupunkien vetovoimaisuus rakentuu korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja julkisen hallinnon yhteistyön varaan. Lainsäädäntö ja verotusjärjestelmät ovat tärkeitä kilpailukykytekijöitä, mutta myös kaupunkien oma profiili ratkaisee. Kaupunkien pitää luoda edellytyksiä yritystoiminnalle ja kyky houkutella osaajia kaikkialta maailmasta.

Jo ennen koronaa kaupunkien taloudellinen tilanne oli vaikea. Kriisi ja sen jälkihoito hankaloittavat yhtälöä entisestään. Toistaiseksi maan hallitus ei ole myöskään kertonut luopuvansa uusista lisävelvoitteista, kuten hoitajamitoituksen tiukennuksesta tai oppivelvollisuuden pidentämisestä.

 

Kaupunkipolitiikka esiin julkisessa keskustelussa

 

Kaupunkien rooli on vahvistunut viime vuosina aktiivisten pormestareiden ja kaupunginjohtajien ansiosta. Yhteistyötä kaupunkien välillä on onnistuttu tiivistämään. Seuraavat kuntavaalit ovat jo ensi keväänä. Aiemmin julkisuus on keskittynyt voimakkaasti valtakunnalliseen poliittiseen tilanteeseen, ja näkökulma on painottunut eduskuntatyöhön.

Vaalien kiinnostavuus kasvaa, kun yleisen kuntakenttä-keskustelun rinnalle nostetaan suurimpien kaupunkien poliittiset ratkaisut. Konkretia lisää osallistumishalukkuutta ja äänestysaktiivisuutta.

 


 

Mistä kirjasarjassa on kyse?

 

Ajatuspaja Toivo julkaisi viisi kirjaa Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan tulevaisuudesta.  Yhteensä mukana on yli 50 kokoomuslaista kaupunginvaltuutettua. Myös useat kansanedustajat antoivat panoksensa projektiin: Tampereelta Anna-Kaisa Ikonen ja Sofia Vikman, Oulusta Mari-Leena Talvitie, Turusta Ilkka Kanerva ja Saara-Sofia Sirén sekä puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Kirjoissa visioidaan tulevaisuuden kaupunkeja lukuisista näkökulmista. Kaupunkilaisten hyvinvointi, julkisen talouden haasteet, kansainvälisyys ja elinvoimaisuus, kasvatus ja opetus sekä ympäristöön liittyvät kysymykset nousevat esiin kaikissa kirjoissa. Kirjoituksissa esitetään niin pidemmän aikavälin visioita kuin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia.

#Kaupunkivisio2030-projekti on pioneerityötä suomalaisen kaupunkipolitiikan esiin nostamiseksi. Koskaan aiemmin ei ole julkaistu yhtäaikaisesti useamman eri kaupungin näkökulmasta laadittua kirjasarjaa. Kirjoitukset tarjoavat yhtäältä kurkistusikkunan hetkeen juuri ennen koronakriisiä ja toisaalta näkymän pidemmälle tulevaisuuteen.

Keskustelun virittämiseksi kirjojen pohjalta on tuotettu myös kolmen teemakokonaisuuden podcast-sarja. Taloudesta kaupunkinäkökulmasta keskustelevat ekonomisti Juha Itkonen ja Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki, hyvinvoinnista SUEK ry:n pääsihteeri Teemu Japisson ja Suomen Kuvalehden tuottaja Salla Vuorikoski sekä ympäristöstä Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen ja Etelä-Suomen Median sisällönjohtaja Silja Tenhunen.


Kaikki viisi kirjaa ja kolme podcast-keskustelua ovat vapaasti luettavissa ja kuunneltavissa täällä. Keskusteluun voi osallistua Twitterissä tunnisteella #Kaupunkivisio2030.