Suojattu: Olisiko teillä hetki aikaa keskustella aluevaaleista? Ajatuspaja Toivon kyselytutkimusraportti
Vanhempaa tuotantoa
Suomi, Eurooppa ja läntinen turvallisuusyhteisö
Euroopan lähiympäristö on toista vuosikymmentä ollut enemmän tai vähemmän jatkuvassa turbulenssin tilassa. Ei ole mitenkään selvää, että konfliktit ja erimielisyydet enää ratkaistaan sääntöperusteisen yhteistyön ja vakiintuneiden instituutioiden puitteissa. Pystyykö EU osana läntistä turvallisuusyhteisöä vastaamaan kaikkiin uusiin haasteisiin, ja mitä vaihtoehtoja Suomella on – vielä ainakin toistaiseksi NATOon kuulumattomana valtiona?
Selvitykset
Kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen Kansallisen Kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtajaksi
– Tarvitsemme ajatuspajoja tuomaan esiin tulevaisuuden kehityskulkuja ja erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Tutkimustietoa tarvitaan niin valmisteluun, ohjelmatyöhön kuin päivänpoliittiseen keskusteluun. Näen Ajatuspaja Toivon tehtäväkentän kiinnostavana ja hyödyllisenä. Lähden innostunein mielin johtamaan hallitustyöskentelyä, kertoo Grahn-Laasonen.
Kommentit
Asiantuntijavieras Janne Väistö: Maahanmuuttajat saatava mukaan poliittiseen vaikuttamiseen
Meillä tulisi käynnistää perusteellinen keskustelu maahanmuuttajien tulevasta painoarvosta ja merkityksestä suomalaisessa politiikassa. Samalla tulisi etsiä käytännön keinoja, kuinka maahanmuuttajat saataisiin aktiivisemmin mukaan suomalaiseen poliittiseen vaikuttamiseen. Tämän pitäisi kiinnostaa kaikkia puolueita, koska äänioikeutettuja maahanmuuttajia on Suomessa vuosi vuodelta enemmän.
Asiantuntijavieras
Finland, Europe and the Western security community. What next?
On the global chessboard, it is questionable whether the EU should be seen as a player at all – or just a piece that others push around. As Europeans, we cannot expect anyone outside our own circles to come to solve these issues for us. It has long been clear that they are left for ourselves to be dealt with. The question is: Can we do it?
Kommentit Selvitykset
Kuva Seppo Parkkilasta
Asiantuntijavieras Seppo Parkkila: Koronarokotteet pelastavat ihmishenkiä
Rokotteet jakavat ihmisten mielipiteitä laajasti, mikä on helposti nähtävissä mm. sosiaalisen median alustoilla käytävässä keskustelussa. Erityisen paljon keskustelua ovat herättäneet koronavirusinfektion ennaltaehkäisyyn käytettävät uudentyyppiset DNA- ja RNA-rokotteet. Liikkeellä on ollut valtavasti disinformaatiota, joka ei perustu syvälliseen lääke- tai luonnontieteelliseen tutkittuun tietoon.
Asiantuntijavieras Puheenvuorot
Signe Jauhiainen
Asiantuntijavieras Signe Jauhiainen: Perustulokokeilun arviointi – Mitä tuloksista voidaan päätellä?
Perustulokokeilun tavoitteena oli saada uutta tietoa sosiaaliturvan uudistamista varten. Huomion kohteena oli erityisesti kaksi seikkaa: vastikkeettomuus ja työnteon kannustimet.
Asiantuntijavieras Puheenvuorot
Tuija Kuusisto
Asiantuntijavieras Tuija Kuusisto: Tietämys on voimaa!
Päätöksenteossa tarvitaan kattavaa tilanneymmärrystä: jatkuvaa tilanteen tulkintaa kokonaisympäristössä sekä ennakointia paikallisesti ja ajallisesti välittömien tapahtumien ja tunnettujen keinojen ulkopuolelle.
Asiantuntijavieras Puheenvuorot
Maakuntaveroa vastustaa reipas enemmistö – maakuntiakaan ei pidetä tarpeellisina
Uuden maakuntaveron käyttöönottoa ilmoittaa vastustavansa kaikista vastaajista 61 prosenttia. Vain Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajista löytyy niukasti enemmän maakuntaveron hyväksyviä kuin sitä vastustavia. Väitteestä ”Suomi ei tarvitse maakuntauudistusta, jossa luodaan uusi hallinnon taso kuntien ja valtion välille” enemmän eri kuin samaa mieltä ovat kaikista tutkituista ryhmistä vain Keskustan kannattajat.
Vanhempaa tuotantoa
Regionutredning: Esbo tar 62% av fullmäktigeplatserna i västra Nylands framtida välfärdsområde
Tankesmedjan Toivo har gjort en utredning om hur många ledamöter som varje kommun högst antagligen kommer att få i västra Nylands framtida regionfullmäktige. Uträkningen baseras sig på 2017 kommunalvalsresultat. Enligt uträkningen får enkom Esbo 49 platser av totalt 79, det vill säga 62 %.
Selvitykset Vaalianalyysit